Lääketiede  •  13.01.2019

Kevättä kohti mennään - eikä meinata

Vauhdikas lomaltapaltuuviikko alkaa tässä kääntymään sunnuntai-iltaan ja vaihtumaan taas uuteen viikkoon. Koulua oli onneksi vain neljänä päivänä, niin ehti pääsemään taas mukaan opintoihin ja arkiseen elämään. Viikonloppukin hujahti ohi FiMSIC:n koulutusviikonlopussa Tampereella. Oloa tällä hetkellä kuvastaa hyvin se perinteinen lausahdus ”väsynyt mutta onnellinen”.

Kalenteriin katsomalla selviää, että kevät tulee olemaan aikas hauska ja lyhyt vaikkakin kiireinen. Ensin koulun puolesta käymme patologiaa helmikuun loppuun asti, ja sitten siirrytään farmakologiaan. Lisäksi meillä on myös lääketieteen historiaa ja tieteen filosofiaa sekä joitain valinnaisia joista itseäni kiinnostaisi aiheet ”elintarvikkeet lääkkeinä” ja ”kardiovaskulaarifarmakologia”. Varsinaisten lääkisopintojen lisäksi olen myös haukannut ison palan ranskan opintoja. Otin kaksi kurssia ranskaa, koska kesäkuun tuleva vaihtoni Ranskaan motivoi hiomaan kielitaitoa vielä niin paljon kuin vain suinkin jaksaa. Katsotaan miten jaksan, keskiviikot ovat meinaan aika ranskaa vaan koko kevään, sillä sille päivälle on osunut yhteensä 4,5 tuntia ranskan opetusta…

Taas lääkis asioista, tarkoituksena mulla olisi myös saada syvärini kirjoiteltua tämän kevään aikana. Tuntuu melko hurjalta ajatukselta, että valmistelen sitä tosissani. Aika pitkälle sitä on taidettu jo tulla! Siitä puhuu myös se, että sain kesätöitä heinäkuulle labraan näytteenottajana!

Kaikenlaista on siis luvassa ja kesää odotan kovasti! Onneksi ennen sitä on luvassa myös kivoja tapahtumia ja lomia kuten nyt vaikka Vappu ja pääsiäinen, jolloin lähden perheen kanssa Lappiin hiihtämään.

Ja jos muuten ei tunnu aika kuluvan niin onneksi mulla on myös FiMSIC-virkani kansallisena vaihtovirkailijana (NEO), johon nyt tänä viikonloppuna sain perehdytyksen. Huikeeta, olen tulevasta kaudesta ja vuodesta tämänkin osalta innoissani!

Hyvää alkanutta kevättä ja vuotta myös teille kaikille siellä! Tsemppiä kaikkiin tuleviin tehtäviin ja muistetaanhan nauttia myös matkasta!

-Anna

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂