Kesälomaa on vietetty tänään viikon verran, ja oonki kerennyt kesäilemään aika kiitettävästi. Oon ollut mökillä, uinut järvessä ja Samppiksessa, lenkkeillyt, lueskellut kirjaa… -Ja siinä rinnalla työstänyt syväreitäni pikkusen.

Alotin mun syventävät opinnot hyvissä ajoin tänä keväänä koska keksin kiinnostavan aiheen ja sain sopivan ohjaajan. Syvärit kuuluu siis pakollisena osana tutkintoomme, ja tarkoituksena on tutkia syvällisemmin jotain lääketieteen kannalta relevanttia aihetta. Kypsyysnäytteen voi toteuttaa siis tosi monesta aiheesta ja monella eri tavalla, esimerkiksi tekemällä opetusmateriaalia, tekemällä kirjallisuuskatsaelman tai tutkia jotain uutta asiaa ja kirjoittaa artikkelin.

Oma aiheeni on imeväisiän ruoka-aineallergian ja suolistomikrobiston välinen yhteys. Tutkin siis käytännössä terveiden ja allergisten yksilöiden näytteistä ja taustatiedoista eri selittäviä tekijöitä ja tutkin onko näillä kahdella asialla yhteyttä. Näin siis yksinkertaisesti ilmaistuna.

Aloitin omani jo näin opintojen alussa ja edistän projektia vähitellen kesälläkin. Ei sitten ole kaikki maailman murheet niskassa myöhempinä ja kiireellisempinä opiskeluvuosina. Ja mikäs siinä kun aihe kiinnostaa?

Just nyt prioriteettina on kuitenkin nauttia kesästä -ainakin niin kauan kun säitä riittää!

-Anna

 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Lääkishaun aikataulutus

Olen monesti kuullut, kuinka pääsykokeeseen valmistautumista rinnastetaan maratoniin. Vertauksessa on perää, sillä kuten maratonissa myös pääsykoeluvussa on osattava...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Palautuminen ja tauottaminen

Pääsykoevalmistautuminen lääketieelliseen on kovan urakan takana ja vaatii paljon toistoja sekä pitkäjänteisyyttä. Asioiden kertaamisella sekä tehtävien...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Joululoma

Nyt reilun viikon joululomalla olleena ajattelin tulla muistuttamaan levon tärkeydestä. En usko, että siitä voi puhua tarpeeksi tällaisissa urakoissa. Voin suoraan myöntää...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Syksyn viimeiset tentit ja joululoma

Jotenkin se pitkä ja rankka syksy tuli ja meni, ja nyt ollaan jo joululomalla. Pakko myöntää, että vaikka viimeinen jakso olikin mielenkiintoinen ja todella hyödyllinen, oli...

Lue lisää