Lääketiede  •  07.05.2018

Endokrinologia

Musta tuntuu että oon alottanut vähintään joka toisen julkasun päivittelemällä sitä, miten nopeasti aika on rientänyt. Ja tässä sitä taas ollaan, miten ihmeessä nyt on jo toukokuu?

Kevään viimeinen ja tiivein kurssi, endokrinologia, alkaa nyt ja päättyy reilun kahden viikon päästä. Eka vuosi lääkiksessä on siis kahden viikon ja kahden nopan päästä ohi. Huhhuh.

Luvassa on siis lyhykäisyydestään huolimatta paljon asiaa endokriinisistä elimistä, hormoneista ja niiden metaboliasta. Mukaan mahtuu yksi histologian harkkatyö ja jonkinlainen verkkotehtäväkin. Aika samanlainen kaava kuin tähänkin asti siis.

Ihan mielenkiintoiselta aiheelta kurssi kuulostaa, mutta samalla mua vähän hirvittää, miten kahdessa viikossa ehtii sisäistämään asian. Muuten ei ongelmaa olisi, mutta itsellä sattuu olemaan paljon muuta menoa tässä kuussa ja viikonloputkin on aivan täyteen ahdattuja.

Silti kummallisinta on se että kesäloma tulee jo. Samalla sitä odottaa, mutta samalla on outo fiilis, että ei sen vielä tarvis alkaa -vastahan tää koko koulu alko! Mutta on se loma tietysti aina tervetullutkin.

Tsemppiä myös pääsykoelukijoiden ihan viimesimpään rutistukseen! Teillä koittaa loma aivan näillä näppäimillä! Nyt kaikki viimeisetkin tsempit käyttöön ja näytätte kokeessa mistä teidät on tehty!

-Anna

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂