Lääketiede  •  07.03.2018

Spektaakkelimainen Speksi

Tämän reilun puolen vuoden opiskeluajan perusteella tiedän jo, että lääkiksessä täytyy tehdä aika paljon töitä koulun eteen. Se on tullut jo näillä alkuvaiheen kursseilla huomattua. Vaikka työnsarkaa riittää kouluhommissakin jo runsaasti, on monilla silti paljon harrastuksia ja sen lisäksi lääkiksen sisälläkin järjestetään paljon vapaa-ajanvietettä kuten esimerkiksi Kulttiksen erilaisia kulttuuri-iltoja leffailloista ruokamaisteluihin jne. tai vaikkapa Speksi, jota eilen kävin katsomassa.

Monien tiedekuntien opiskelijat järjestävät usein keväisin niin sanotun Speksin, eli ehkä kuvaavimmin sanottuna interaktiivisen näytelmän yleisön kanssa. Interaktiivisen Speksistä tekee se, että yleisö saa mielivaltaisesti repliikkien väliin huutaa ”Omstart”, jonka seurauksena viimeisimmän repliikin sanonut näyttelijä aloittaa edellisen repliikkinsä uudestaan muuttaen sitä tai lisäten siihen jonkun hauskan jutun. Vaikka juoni itsessäänkin oli tässä tämän vuoden lääkiksen Speksissä (Mies joka tappoi isäni) hyvä, niin minusta Omstartit toivat siihen näiden taitavien näyttelijöiden omaa luonnetta mukaan ja erityisesti lisää huumoria. En voinut muuta kuin ihailla, kuinka hyviä juttuja näyttelijät keksivät lennosta, improvisoidessaan siinä muutamasatapäisen yleisön edessä.

En koskaan ollut koskaan ennen nähnyt mitään Speksiä ennen eilistä ja täytyy kyllä sanoa, että se oli aikamoinen kokemus. Esimerkiksi se vaivannäkö, joka paistoi niin lavasteista, puvustuksesta, bändistä, näyttelijöistä kuin käsikirjoituksestakin oli huikea. Muutamia meidänkin kurssilaisia oli mukana tämän vuoden Speksissä ja heitä kuunnelleena on se ollut aikamoinen rutistus kaikilta siihen osallistuneilta. Harjoituksia oli aamuvarhaisesta yömyöhään ja lavastus- ja puvustustiimit työskentelivät illat ja viikonloput esityksen irtaimiston parissa.

Joten jos sinulla siis on näyttelijänlahjoja, soitto- tai laulutaitoa tai sorminäppäryyttä ja olet hakemassa lääkikseen (tai muihinkin yliopistoihin opiskelemaan), niin Speksi voisi olla sinua varten. Itsekin innostuin siitä yhteishengestä ja hyvästä fiiliksestä, joka vallitsi koko Speksi-porukan kesken. Ehkä joku vuosi olen itsekin mukana tekemässä Speksiä.

Nina

Nina