Lääketiede  •  28.02.2018

Missä motivaatio?

Klinikkaryhmälläni on tällä viikolla niin sanottu ”harkkaviikko”. Olemme olleet joka päivä seuraamassa eri sisätautipoliklinikoiden vastaanottoja. Maanantaina olimme tutumassa dialyysiin, tiistai kului reumapoliklinikalla, keskiviikkona olimme gastroenterologian polilla ja torstaina sisätautipoliklinikalla. Koko viikko on siis ollut melko passiivista seuraamista, sillä omia potilaita, emme ole saaneet tutkia lainkaan. Näistä poliklinikoiden seuraamisista on tullut mieleen omat ykkösvuoden juonnepäivät eli tutustumispäivät terveyskeskukseen. En tarkoita, etteikö vastaanottojen seuraamisetkin olisi opettavaisia, mutta melko tylsää se välillä on. Varsinkin kaikki se, mitä tapahtuu, kun potilas on poistunut huoneesta, eli lääkärin sanelut sekä reseptien ja lähetteiden kirjaamiset.

Tällä viikolla oma motivaatio onkin ollut hieman kadoksissa. En tiedä johtuuko se tästä viikosta, lähestyvästä tentistä vai molemmista. Sisätautien ensimmäisen osan tenttiin on aikaa viikko, joten sekin varmasti vaikuttaa omaan motivaatioon, sillä pelkkä tenttiin luku tappaa ainakin itselläni kaiken kiinnostuksen. Enkä tietenkään lue ainoastaan tenttiin, mutta totta kai lähestyvä tentti kuitenkin vaikuttaa itselläni siihen, mitä ja milloin luen. Ja tämän viikon olenkin lukenut kaikki illat koulun jälkeen! Ristiriitaista, sillä vaikka motivaationi ja kiinnostukseni on ollut alhainen, olen opiskellut tällä viikolla todella paljon: paljon voi siis saada aikaiseksi, kunhan vain pakottaa itsensä hommiin. Viikonlopun aion pitää vapaana lähestyvästä tentistä huolimatta.

Nyt kun motivaationi on ollut tämän viikon alhainen, olen pohtinut sitä, pitäisikö minulla olla jotenkin huono omatunto, kun pääsen seuraamaan poliklinikoita, mutta en olekaan niin innostunut. Monet kuitenkin haaveilevat lääkisopinnoista, ja ottaisivat paikkani milloin vain. Olenkin muistuttanut itseäni tästä tällä viikolla ja muistanut sen, kuinka kiitollinen olenkaan opiskelupaikastani. Ehkä on kuitenkin ihan normaalia, että välillä opiskelu ei tunnu niin kivalta – eihän mikään asia ole aina kivaa! Suurimman osan ajasta olen kuitenkin ollut todella motivoitunut opiskeluun, mikä lienee kaikkien tärkeintä.

Ensi viikolla olen munuaiskeskuksessa ja pääsen taas tutkimaan oman potilaan. Joten kyllä se motivaatiokin alkaa varmasti jostain löytymään.

Olkoon tämä pääsykokeeseen lukijoille hyvä muistutus siitä, että ei kannata huolestua, jos lukeminen takkuaa. Tärkeintä on, että suurimman osan ajasta on motivoitunut ja opiskelee ahkerasti!

Ja pieni lisäys vielä. Kirjoitin tämän tekstin keskiviikkona, ja nyt tänään torstaina olin seuraamassa endokrinologian polia, täysin samassa vastaanottohuoneessa, jossa olin itse potilaana lukion kakkosvuonna (lääkäri sentään oli eri :)) Muistan, miten tuolloin kerroin lääkärille hakevani lääkikseen, ja nyt olen siellä. Unelmat siis voivat toteutua!

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.