• Lääketiede
  • Ella

Jes, nyt vihdoin myös mulla alkoi joululoma. Eilen oli mikrobit ja ihminen –kurssin lopputentti, jonka jälkeen kävin vielä pikaisesti Tyksin U-sairaalassa keräämässä syväreihini liittyviä kaavakkeita, kirjasin ne koneelle, ja sen jälkeen olin valmiina joululomalle. Vihdoin!

Kuten otsikostakin käy ilmi, on lääkistä nyt takana 5/12 eli yhtä lukukautta vajaa puolet. Aika hurjaa! Preklinikka on nyt myös ohi, joten joululomalta on siinäkin mielessä kiva (ja jännittävä) palata takaisin, koska silloin alkaa klinikka. Okei, tammikuussa koulu alkaa luentoviikolla, mutta heti toisella viikolla pääsemme jo sairaalaan.

Pakolliset kurssit klinikkaa varten on suoritettu ja kulkuluvat Tyksiin mulla on ollutkin syvärien takia jo aika kauan. Myös stetarit, kynälamppu ja kandikortti on kotona. Enää pitää siis hakea lääkärintakki suojavaatevarastosta, ja sitten olenkin ihan valmiina klinikkaan!

Sitä ennen aioin kyllä nauttia joululomasta niin paljon kuin pystyn! Syksy on ollut sen verran raskas, että loma tulee tässä kohtaa todella tarpeeseen. Suunnitelmissa on viettää aikaa perheen kanssa, syödä hyvin, ulkoilla, lukea kirjoja ja matkustaa uudeksi vuodeksi Tallinnaan.

Haluan toivottaa ihanaa joulua kaikille! Muistakaa rentoutua, sen jälkeen jaksaa taas paljon paremmin opiskella tai lukea pääsykokeseen.

-Ella

 

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Seuraava askel

Tulokset ensimmäisestä vaiheesta tulivat. Onnittelut kaikille, jotka pääsitte toiseen vaiheeseen, voitte olla ylpeitä itsestänne. Jatkakaa opiskelua toiseen vaiheeseen, mutta...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Rebecca

Viimeinen viikko H-hetkeen

Moikka, nyt on tasan viikko jäljellä siihen hetkeen, jota varten koko tämä 9 kuukautta on luettu. Kokeen järjestäminen etänä jo itsessään aiheutti motivaatiotason...

Lue lisää