Lääketiede  •  14.12.2017

Syksy paketissa, loma edessä

Joululaulut soi, syön riisipuuroa aamupalaksi ja päivän ainoana tehtävänä on pakata ja selvitä bussiin ajoissa. Joululoma! Miten nyt voi olla jo 15.12, loman ensimmäinen päivä? Tämä ensimmäinen syksy on kyllä mennyt hujauksessa ohi ja olen sekä oppinut kauhean paljon että saanut kokea kaikkea ihanaa ja tutustua mahtaviin ihmisiin. Tuntuu jopa jotenkin kurjalta jättää tämä kaikki taakse kolmeksi ja puoleksi viikoksi. Kavereita tulee ainakin ikävä jo tässä ajassa! Olisiko ihan hölmöä sanoa että onneksi on vielä viisi ja puoli vuotta jäljellä? No, ainakin se kuvastaa sitä kuinka paljon rakastan täällä lääkiksessä opiskelua ja elämääni Turussa. Olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä kaikesta.

Mutta, on tätä lomaa odotettukin! Tunne siitä, että ei tarvitse enää lukea läpi luentodioja, selailla Sobottaa tai pyöritellä 3D anatomian ohjelmaa kännykällä on aika vapauttava ja rentouttava! Ja tietysti odotan innolla kotiseudulle palaamista ja kaikkien lääkiksen ulkopuolisten kavereiden ja perheen näkemistä! Tänä jouluna ajattelinkin panostaa erityisesti yhteiseen aikaan läheisten kanssa ja esimerkiksi joululahjani perustuvat tähän ajatukseen.

Joten, kaikki te ketkä olette jo aloittaneet pääsykokeisiin valmistautumisen niin muistattehan levätä lomalla kunnolla? On todella tärkeää irrottautua kirjoista ja laskuista kunnolla jotta jaksaa taas keväällä. Pieni herkistely voi myös tehdä ihmeitä ymmärrykselle ja ajatusten kululle. Itse pidin ainakin joululoman täysin vapaani viime vuonna ja painoin sitten niillä voimilla koko kevään läpi.

Rauhallista joulun odotusta! <3

-Anna

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂