Lääketiede  •  13.12.2017

Fetussyksyn päätös

Syksyn viimeisestä tentistä on nyt selvitty ja anatomian kirjat saa jättää lepäämään muutamaksi kuukaudeksi ennen kursseja esimerkiksi ruoansulatuksesta ja ravitsemuksesta, jotka ovat keväällä edessä. Ennen kevään kursseja on kuitenkin aika siirtyä ansaitulle joululomalle nauttimaan hyvästä seurasta, rennosta fiiliksestä ja tietenkin jouluherkuista. Tämä kolmen viikon mittainen loma tulee kyllä enemmän kuin tarpeeseen.

Tämä syksy on varmasti ollut yksi ikimuistoisimmista jaksoista elämässäni. Niinkin lyhyen ajanjakson kuin neljän kuukauden (tarkalleen 128 päivää) aikana on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että on todella vaikea nimetä parasta muistoa, vauhdikkainta tapahtumaa tai ihaninta kokemusta. Toki joskus on myös tuntunut, että kaikkiin näihin muutoksiin sopeutuminen samanaikaisesti on ollut hieman haastavaa, mutta niin treenikuvioiden muuttumisesta, asuinpaikkakunnan muutoksesta kuin yliopisto-opiskelun aloittamisestakin kuitenkin selvisin ihan hyvin.

Olen saanut paljon uusia ihania kavereita ja koko kurssillammekin on yleisesti todella hyvä yhteishenki. Tänään vietimme kurssimme C. Artiksen pikkujouluja yhdessä ja juhlistimme samalla fetussyksyn loppumista ja muistelimme hieman kuluneen syksyn tapahtumia isäntämme johdolla. Myös joulupukki ilmestyi paikalle pikkujouluihimme!

Huomenna lähdenkin kohti kotia Helsinkiin ja viikonloppuna odottaa vielä yksi koe tähän syksyyn, vyökoe. Sen jälkeen on jännitykset tältä vuodelta jännitetty ja innolla odotankin mitä ensi kevät tuo tullessaan.

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille siellä!

Nina

Nina