• Lääketiede
  • Nina

Syksyn yo-kirjoitukset ovat jo kaukana menneisyydessä ja tuloksia, joiden siis pitäisi ilmestyä huomenna 17.11, odotellaan varmasti lukioissa ympäri Suomen kuin kuuta nousevaa. Minullakin on hyvin tuoreet muistikuvat siitä, kuinka Wilmasta tuli muutamassa hetkessä useimmin selattu nettisivuni näitä tulevaisuuteni määrittäviä arvosanoja odotellessa. Tai siltä ne ainakin tuntuivat, vähintäänkin siihen astisen elämän tärkeimmiltä arvosanoilta.

Nyt jälkeenpäin ajatellen eivät ne ylioppilasarvosanat ehkä ihan elämän tärkeimpiä arvosanoja olleet tai ainakaan tulevaisuutta määrittäviä. Toki yo-koemenestyksestä voi olla joillekin aloille hakiessa hyötyä, mutta peli ei todellakaan ole vielä pelattu, vaikka kirjoitukset eivät olisikaan menneet ihan nappiin. Sitä paitsi kokeen arvosana ei välttämättä kerro koko totuutta osaamisestasi. Yo-kokeeseenhan mahtuu kuitenkin vain se reilu 10 kysymystä aineesta riippuen 1-16 kurssin sisällöistä, joten voi olla, että jokin parhaiten osaamistasi aihepiireistä saattaa jäädä kokonaan kysymysten ulkopuolelle.

En kuitenkaan tarkoita, että yo-kirjoituksiin panostaminen olisi turhaa, päinvastoin. Varsinkin nykyisellä pääsykoemallilla etenkin lääketieteelliseen pyrkivien kannattaa lukea jo ylioppilaskirjoituksiin pääsykoetta silmällä pitäen, sillä ne täsmälleen samat lukion fysiikan, biologian ja kemian materiaalit kummittelevat sitten uudelleen pääsykoekeväänä, juuri kun niistä luuli päässeensä eroon.

Itselläni helpotusta pääsykoelukemiseen toi se, että olin juuri edellisenä syksynä kirjoittanut biologian ja pääsykokeen kanssa samana keväänä pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian. Näin asiat olivat suhteellisen tuoreessa muistissa, eikä asioita tarvinnut opetella uudelleen ihan alusta alkaen. Koin, että näiden kaikkien aineiden kirjoittamisesta oli myös siksi hyötyä, että yo-kokeesta saatava arvosana motivoi lukemaan asiat huolellisesti jo ennen kuin pääsykoelukemisurakka oli edes virallisesti omalla kohdallani alkanut.

Yhteenvetona siis: jaksakaa abit tsempata myös yo-kirjoituksiin, vaikka pääsykoe siintääkin jo mielessä – kiitätte itseänne myöhemmin.

Tsemppiä loppusyksyyn ja mukavaa joulunodotusta!

-Nina

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Kesätyö tutkimusryhmässä

Kokeen toinen osa on nyt takanapäin, ja enää ei voi muuta kuin odotella tuloksia. Se jos jokin on hermoja raastavaa. Suosittelen pysymään kaukana mallivastauksista, varsinkin tulosten...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round two... FIGHT

Eka lääkisvuosi hurahti nopeasti! Käteen jäi nippu hauskoja kokemuksia, uusia ystäviä ja vähän uutta tietoa. Lisäksi sain yhdet maisterin paperitkin, kun suoritin...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Seuraava askel

Tulokset ensimmäisestä vaiheesta tulivat. Onnittelut kaikille, jotka pääsitte toiseen vaiheeseen, voitte olla ylpeitä itsestänne. Jatkakaa opiskelua toiseen vaiheeseen, mutta...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää