Lääketiede  •  20.10.2017

Uusi kirjoittaja esittäytyy

Heippa kaikille!  Täällä uusi blogin kirjoittaja KuoLon riveistä esittäytyy.  Olen Rosa,  20-vuotias lääketieteen fuksipallero ja pääsin sisään toisella hakukerrallani. Hakuprosessi lääkikseen luultavasti tulee jäämään yhdeksi elämäni mielenkiintoisimmista haasteista, ja siksipä onkin hienoa päästä jakamaan fiiliksiä hakemisesta teille, tulevat lääkisläiset! Kuitenkin opiskelu on tällä hetkellä niin hienoa ja ihanaa,  että ajatukset suuntautuvat pääsykokeen sijaan päällimmäisenä nykyhetkeen ja tulevaan. Siispä maistiaisia opiskelusta Kuopion lääkiksessä tulette saamaan paljon.

Tällä hetkellä kirjoittelen koti-kotisohvaltani vanhempieni luota ja tutustun blogiin. Todellisuudessa vierailu vanhemmilla tänä viikonloppuna voi osoittautua paremminkin uhkaksi kuin mahdollisuudeksi tuki- ja liikuntaelinanatomian tentin lähestyessä rytinällä. (Molempiin uusintatentteihin on jo ilmoittauduttu, jos joku vielä luulee että pääsykokeen jälkeen kaikki on neppailua niin varokaa vaaraa)

Kuopiossa aloitettiin opinnot 1.9. kahden viikon ryhmäytymisellä, juhlimisella ja yliopiston käytäntöihin sisäänajolla,  jonka jälkeen eräänä maanantaina opiskeluarki iski päin kasvoja äkkiarvaamatta. Tutustumisiltapäivät valkeisella, kaupunkisuunnistus, sisäänpääsylle skoolaus ja tutor-ryhmien kanssa touhuaminen olivat tiessään ja käteen jäi vain TLA:n omatoimisen opiskelun monisteet. Tyrmistyksen jälkeen hommiin tuli tartuttua alkuhuuman ja uusien ihanien opiskelukavereiden innon imussa itsevarmuutta uhkuen, sitten meni kuukausi ja huomasin osaavani hullun määrän luiden kyhmyjä ja aukkoja. Kyllä, jokaiselle kuopalle ja kohoumalle ja uralle luussa on nimi ja sinä opit suurimman osan niistä, huikeaa! Sitten vielä ligamentit ja lihakset sekä niiden origot ja insertiot ja hermotus niin TLA on paketissa. Anatomian opettelua voisi joku kuvailla eräänlaiseksi työmaaksi, mutta voin aidosti sanoa, että yhdessä muiden fuksien kanssa näiden opiskelu torsolassa on ollut oikeasti hauskaa ja palkitsevaa.

Muitakin kursseja on ollut, kuten viestintään liittyvä kurssi, englantia, fysiikkaa, solubiologiaa ja johdatusta lääketieteeseen. Liiallista vapaa-aikaa ei ole tarvinnut pelätä. Muista kursseista sekä TLA:sta ja pääsykokeisiin valmistautumisesta lisää  myöhemmin, nyt kauniita unia ja musculus extensor digitorum longusin kuvia. Kivaa päästä fiilistelemään lääketiedettä teidän kanssa!

Rosa-Maria