Millainen se unelmien päivä olikaan?

Moikka kaikille!

Tällaisen pimeän ja syksyisen keskiviikkoillan ratoksi (ja vältelläkseni solu- ja kehitysbiologian kirjoja) ajattelin muistella sitä erästä kaunista ja äärettömän onnellista kesäkuista päivää. Päivää, jolloin pääsin lääkikseen.

Rehellisesti sanoen en olisi ikinä uskonut pääseväni lääkikseen. En sillä suorituksella, en vuonna 2017. Koe oli mielestäni hirveä ja täynnä liian vaikeita tehtäviä. Matkalla kokeesta kotiin halusin vain unohtaa sen hirvityksen. Aloin hokea jokaiselle kaverille, tutulle ja puolitutulle: ”Ensi vuonna sitten.” Vaan eipä tyttö tiennyt, että se suuri lapsuudenhaave ja -unelma oli lähempänä ja todellisempana kuin koskaan aiemmin.

Kun kesäkuun 29.päivä Opintopolkuun kirjautuessani silmilleni pomppasikin teksti ”Opiskelupaikka myönnetty”, puhelin tipahti kädestäni ja aloin itkeä. Tältäkö se tuntuu, kun unelma toteutuu? Jokainen kehoni solu tärisi, onnenkyyneleet virtasivat pitkin poskiani, olo oli lämmin ja epätodellinen. Kaikki se työmäärä, kaikki ne vaikeat päivät ja fysiikan pieleen menneet harjoituskokeet unohtuivat. Kaikki se, mitä unelman toteutuminen vaati, unohtui. ”Mikään ei ollut turhaa”, ajattelin.

Haluan, että tämä tekstini motivoi, antaa voimaa ja energiaa, valoa ja lämpöä. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolen on lukuisia tyyppejä, jotka ansaitsevat ja tulevat saamaan tuollaisen samanlaisen päivän ensi vuonna. Helppoa se ei tule olemaan, mutta sinä kauniina kesäkuisena päivänä, teitä se ei enää haittaa. Kun palkinto on kädessä, ei kukaan muistele, kuinka monta tuntia työtä se vaati.

Minun ohjenuorani on seuraava:” Uskalla unelmoida. Älä pelkää työntekoa. Nauti työn tuloksista.” Näillä kolmella asialla pääsee hakuprosessissa maaliin.

Ihanaa syksyä teille kaikille! Kommentoikaa ihmeessä, jos on jotain teemoja, joita haluaisitte minun blogissa käsittelevän.

Terkuin,

Kira