Lääketiede  •  17.09.2017

Vinkkejä pääsykoelukemisen aloittamiseen

Monelle pääsykoelukemisten aloittaminen saattaa tuntua vaikea, masentavalta ja raskaalta. En yhtään epäile näitä tuntemuksia, sillä onhan edessä suuri määrä työtä, joka kaikki on aloittamisvaiheessa vielä tehtävänä. Ajattelin tähän postaukseen koota joitain ajatuksia, mitä minulle tulee mieleen lukemisen aloittamisesta, ja sitten hieman vinkkejä itse lukemiseen.

Vaikka lukemisen aloittaminen ahdistaisi, niin kannattaa ajatella koko luku- ja hakemisprosessi uutena alkuna. Jos viime pääsykoe kaatui huolimattomuusvirheisiin, kiireeseen tai osaamattomuuteen, niin niillä ei ole enää mitään merkitystä. Ne eivät vaikuta enää seuraavaan hakukertaan. Kannattaa aloittaa puhtaalta pöydältä, ja unohtaa edelliset epäonnistumiset.

Vapaa-ajalla on suuri merkitys myös siinä, miten jaksaa opiskella. Kuva Tallinasta, jossa olin lyhyellä lomalla viikko sitten 🙂

Itse olen sitä mieltä, että lukeminen kannattaa aloittaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Kun aloittaa aikaisin, ehtii paljon todennäköisemmin lukemaan kaikki tarvittavat asiat läpi, kertaamaan moneen otteeseen ja parhaimmassa tapauksessa joutuu etsimällä etsimään uusia tehtäviä, kun kaikki omat materiaalit on jo laskettu/luettu. Tarpeeksi aikaisin aloittamalla säästyy luultavimmin suurimmalta kiireen aiheuttamalta stressiltä. Jos jotain asiaa ei ymmärrä tai opikaan niin nopeasti, ei se haittaa, sillä on aikaa pysähtyä ja paneutua siihen paremmin. Aloittakaa siis lukeminen ajoissa! Tämä voisi olla ennemmin käsky kuin kehoitus 😉

Ja hyvä ruoka auttaa myös jaksamaan opiskelussa 😉

Tässä vielä muutama lisävinkki:

  1. Tee edes jonkinnäköinen lukusuunnitelma tai hahmottele itsellesi mitä osaat, mitkä asiat vaativat vielä paljon kertausta. Mieti myös, mikä on lähtötasosi. Jos lähdet liikkeelle lähes nollasta, korostuu lukusuunnitelman tekeminen entisestään, jotta varmasti ehdit oppimaan kaikki asiat kuluvan vuoden aikana. Jos taas lähtötasosi on melko hyvä, niin mielestäni tässä vaiheessa vuotta, voi vielä lukea melko huolettomasti ja kertailla ja parantaa laskurutiiniaan, ja vasta kevään lähestyessä tehdä tarkempi suunnitelma lukemisesta.
  2. Käytä jo tässä vaiheessa vuotta lukemiseen käytetty aika järkevästi. Siis silloin kun luet, niin älä keskity muihin asioin, vaan keskity oppimaan. Vapaa-ajalla älä puolestaan ajattele lukemista, vaan kerää voimia opiskeluun.
  3. Laske paljon! Laskurutiini on ehdottoman tärkeää, ja se ei kehity muulla tavoin kuin laskemalla. Myöskään nopeammaksi laskijaksi ei tule muuten kuin tekemällä tehtäviä toisensa perään. Laske laske ja laske!!
  4. Tunnista omat vahvuudet ja heikkoudet ja mene oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä muuten et voi kehittyä. Älä pelkää virheitä, vaan ota niistä kaikki mahdollinen opiksi seuraavaa kertaa varten.
  5. Muista myös unen tärkeys. Väsyneenä ei opi kukaan!
  6. Ala uskomaan itseesi jo tässä vaiheessa! Mikään muu ei ole tärkeämpää kuin se, että uskoo sisäänpääsyyn, koska silloin on myös valmis tekemään töitä sen eteen. Jos koko ajan epäilee itseään, saattaa motivaatio lukemiseenkin olla vähäistä.

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.