Lääketiede  •  03.09.2017

Pelkkää laboratoriolääketiedettä

Huh, luentoviikosta selvitty! Viime viikon kaikki luennot olivat pelkkää labralääketiedettä, joten nyt on laboratoriolääketieteenkurssi tenttiä vailla valmis. En ole varma, mitä mieltä olin tästä järjestelystä, että yhden kurssin kaikki luennot oli ängetty samalle viikolle. Toisaalta pystyi hyvin keskittymään vaan viikon verran ainoastaan labralääketieteeseen, koska viikolla ei ollut ruotsia, harjoitustöitä tai potilaan tutkimiskurssin luentoja. Toisaalta päivät olivat normaalia pidempiä; lähes joka päivä kahdeksasta kolmeen, joten minusta viikko oli kyllä raskas. Varsinkin kun on ensin kuunnellut ja tehnyt muistiinpanoja kolmeen asti koulussa, ja sen jälkeen pitäisi vielä kotona jaksaa jatkaa luentojen läpi käymistä. Itse en jaksanut avata koulujuttuja enää ainoanakaan iltana 🙂 Onneksi viikonloppuna ehdin hetken kertaamaan viikolla opittuja asioita. Pienikin kertaus on aina eteenpäin, sitä olen itselleni yrittänyt vakuutella.

Turku on kaunis opiskelijakaupunki!!

Itse kurssi oli minusta mielenkiintoinen ja ennen kaikkea tärkeä! Pelkkä kurssin nimi ei varmasti paljoakaan kerro, joten avaan kurssin sisältöä nyt vähän tarkemmin. Luennoilla käytiin läpi eri sairauksien laboratoriodiagnostiikkaa eli toisin sanoen labratutkimuksia, joita lääkärin on tilattava, jos hän epäilee potilaalla jotain tiettyä sairautta, esimerkiksi diabetestä. Tässä vielä esimerkki asian ymmärtämiseksi: Esimerkiksi diabetes potilaalta olisi hyvä mitata plasman/koko veren glukoosipitoisuus, sokeroituneen hemoglobiinin pitoisuus veressä, proinsuliini C-peptidi ja virtsan albumiinin määrä. Tällaisia asioita siis käytiin läpi eri tautiryhmien osalta. Tämän kurssin jälkeen tuntuu siltä, että on taas yhden askeleen valmiimpi klinikkaan, koska nämä asiat ovat todella tärkeitä lääkärin työssä. Hyvä ja opettavainen kurssi siis takana!

Tenttiin on aikaa vielä 7 viikkoa, joten onneksi tässä on vielä tosi paljon aikaa kerrata opittuja asioita. Tosin sitä ennen on vielä ruotsin ja kliinisen lääketieteen perusteet –kurssin tentit, mutta enköhän niistäkin selviä.

Viime viikolla monilla uusilla opiskelijoilla on alkanut yliopisto, ja viimeisetkin aloittavat luultavasti tänään. Havahduin eilen siihen, että itse olen käynyt koulussa jo viimeiset kolme viikkoa, aika vaan menee niin nopeasti jälleen kerran.

Kivaa alkavaa viikkoa!

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.