• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Moi!

Tällä viikolla oli ehkä mielenkiintoisin dissektio tähän saakka. Ohjelmassa oli silmän ja munuaisen dissekointia. Itseänihän on kiinnostanut aina todella paljon silmä ja sen sairaudet, joten oli mukavaa päästä katsomaan ihan oikean silmän sisälle, oikeilla kirurgin välineillä. Kyseessä olivat tosin sian silmä ja munuainen, eivät vielä tässä vaiheessa ihmisen elimet. Ihmisruumiita dissekoidaan kuukauden ajan tammi-helmikuussa. Kyseessä on – yllättävää kyllä! – todella pidetty ja odotettu kurssi, ja minäkin odotan sitä suurella mielenkiinnolla. Kirurgia yleensä on minusta uskomattoman mielenkiintoista, ja sitä on huippuhienoa päästä harjoittelemaan käytännössä jo näin varhaisessa vaiheessa opintoja. :) Kyseessähän on tässä suhteessa Kuopion erikoisuus – kuulemani mukaan joissakin Suomen lääkiksissä ei dissekointia harrasteta ollenkaan, vaan opiskelijat tutustuvat kirurgiaan ja ihmisten sisuksiin vasta klinikkavaiheessa. Tämä asia on mielestäni Kuopion lääkisläisille suuri etu. Jos olen aivan oikein ymmärtänyt, myös klinikkavaiheeseen siirrytään joissain lääkiksissä vasta paljon myöhemmin kuin täällä. Kuopiossahan klinikkaan – eli käytännössä KYSille seuraamaan käytännön potilastilanteita – siirrytään jo heti kolmannen vuoden alusta. Tuolloin astuu kuvaan myös jatkuva läsnäolopakko – silloin laiskimmatkin (itseni mukaanlukien ;)) joutuvat vääntäytymään kouluun joka ikinen aamu. Nyt omaa lomaa voi kukin ottaa aina halutessaan sikäli kuin vain pieni osa luennoista on pakollisia.

Olen lukenut ahkerasti parin viikon päästä olevaan elinanatomian tenttiin. Siihen tulee nimensä mukaisesti likipitäen kaikki ihmisruumiin elimet: silmä, korva, sydän, verisuonisto, hermosto, maksa, suolisto, umpirauhaset, lymfaattinen järjestelmä… Alue on jälleen kerran todella laaja, opeteltavaa on reippaasti yli 200 sivua. Onneksi aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, joten lukemiseen löytyy motivaatiota. Suurinta päänvaivaa aiheuttaa verisuonisto, jossa ulkoa opeteltavia valtimoita ja laskimoita on todella paljon. Olen niitä onneksi kerennyt jo aika paljon opetella tässä kurssin mittaan. Samoin lymfaattisessa järjestelmässä ja imusolmukkeissa riittää opettelemista. Uskon kuitenkin saavani asiat riittävän hyvin haltuun ennen koetta. Viikon päästä odottaa myös fysiikan koe. Fysiikan kurssi koostui lähinnä ydin- ja säteilyfysiikasta ja sen sovelluksista lääketieteessä: röntgen- ja TT-kuvaus, sädehoidot, isotooppilääketiede, säteilysuojelu… Myös laskuja on todennäköisesti tulossa kokeeseen, kurssin aikanakin piti tehdä ja palauttaa kolmet itsenäiset laskuharjoitukset. Onneksi käsiteltävä fysiikka on kuitenkin hyvin järkeenkäypää, ja suurelta osin jo ennalta tuttua pääsykokeisiin lukemisen ajalta ja valmennuskurssilta. Suurelta osin siis vanhan kertausta. Siksipä olen toistaiseksi keskittynyt vain elinanatomiaan – fysiikan lukemisen ajattelin aloittaa nyt viikonloppuna.

Viime blogissani kerroin olleeni latinan kokeessa. Kuten arvata saattoi, pääsin läpi – niin kuin todennäköisesti joka ikinen kokeeseen osallistunut. :) Kokeessa sai olla mukana kurssimateriaalit sekä sanakirja. Naureskeltiinkin yksi päivä koulukaverin kanssa, että sehän olisi mukavaa kun saisi aina kaikissa tenteissä olla kurssimateriaalit mukana. ;D Varmaan läpipääsyprosentti nousisi aika mukavasti…

Nyt alkoi pitkä viikonloppu, aivan mahtavaa! Tosin se kuluu melko pitkälti kokeisiin lukiessa, mutta eiköhän tässä ehdi välillä rentoutuakin. :) Ajattelin käydä myös ainakin yhdessä asuntonäytössä – oma asunto keskustan tuntumasta on ollut hakusessa jo jonkin aikaa. Täällä Kuopiossa asunnot ovat melko arvokkaita, mutta silti kaukana Helsingin hinnoista. Taas yksi syy muuttaa Kuopioon, hehe!

Hyvää itsenäisyyspäivää ja viikonloppua!

Annika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Ella

Tällä viikolla olen...

Kuten otsikko kertoo, tällä viikolla olen... -       Päässyt seuraamaan kahta leikkausta: yhtä kohdun poistoa ja yhtä ovariosyöpä leikkausta. -      ...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkismyytit -Lääkis on putki

Ajattelin syksyn tullen aloittaa jotain uutta täällä blogin puolella. Luonteilla mulla olisikin eräänlainen julkaisusarja jossa käsittelen joitain lääkikseen liittyviä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Päivystäminen kesällä

Kuten lupailin aikaisemmin, ajattelin tässä postauksessa kertoa ensimmäisen lääkärikesän päivystyksistä. Turun kaupunginsairaalassa jokainen neljännen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesätyö labrassa

Viime kesäni oli aikas täysi. Koulun loppumisesta seuraavasta päivästä vaihtoni alkuun saakka ja heti sen päättymisestä jälleen koulun alkuun asti olin kesätöissä...

Lue lisää