Terve!

Syksyn viimeinen tentti oli nyt keskiviikkona elinanatomiasta. Nyt tuntui ehkä ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana (jos ei latinaa lasketa), että tentti meni aika lailla nappiin. Melkein kaikki kysymykset tuntuivat osuvan sellaisista aiheista, mitkä oli tullut opeteltua aika hyvin, osa ihan oman mielenkiinnonkin vuoksi. Osaan tiesin vastauksen ns. satunnaisista tärpeistä ;) Kolmonen tai nelonen on siis luultavasti odotettavissa. Vitoseen asti pisteet eivät luultavasti riitä. Joka tapauksessa viimeisestä, varsin onnistuneesta tentistä jäi tosi hyvä fiilis lähteä lomille. Pahinta olisi ollut, jos tentti olisi mennyt täysin penkin alle, ja koko loman ajan olisi ollut epävarmuus tentin läpipääsystä tai vaihtoehtoisesti tieto ja stressi siitä, että heti tammikuussa on tiedossa uusinta… Olisivat voineet lomatunnelmat vähän latistua. Mutta hyvä näin! Kaiken kaikkiaan tunnelmat olivat viimeisen tentin jälkeen koko porukalla helpottuneet ja iloiset – kaikki suuntasivat hyvillä mielin ansaituille lomille.

Viimeisen tentin jälkeen lääkäriseura Duodecim järjesti meille infotilaisuuden mm. liittyen netissä olevan Terveyskirjaston käyttöön. Tilaisuudessa oli myös tarjoilua sekä meille jaettiin eräs Duodecimin julkaisema kirja. Lääketieteen opiskelijoina meille kaikille tulee kotiin maksutta myös Duodecim-aikakauskirja, Lääkärilehti, Mediuutiset ja Nuori lääkäri -lehti. Lehdissä on paljon mielenkiintoisia juttuja ja hyödyllistä tietoa. Etenkin pari ensimmäistä tulee lääketieteellisesti asiapitoisimpina luettua välillä hyvinkin tarkkaan.

Nyt olen sitten lomilla Etelä-Suomessa vanhempieni luona. Ihanaa kun ei tarvitse vaihteeksi lukee yhteenkään tenttiin! =D Täällä etelässä tarkoitus on tavata kavereita, käydä seurakuntajutuissa, ulkoilla sekä ihan vaan oleskella. Lueskeltavana olisi myös se lomaläksyksi saamani 600-sivuinen Muistisairaudet-kirja =D Tämä ei tosin minua haittaa, koska aihe on mielestäni aidosti mielenkiintoinen. Aivot ja niiden toiminta on kaiken kaikkiaan hyvin kiehtova lääketieteen ja ihmisen osa-alue. Kirja menee siis melkeinpä vapaa-ajan lukemisen piikkiin.

Mieheni tuli myös tänne minun vanhemmilleni oleskelemaan. Hän on töissä Etelä-Suomessa, joten emme aina tapaa kovin usein. Oli mukavaa nähdä taas pienen tauon jälkeen. Kahden ihmisen töiden, opiskelujen ja asumisen yhteensovittaminen ei aina ole ihan yksinkertaista. Oli myös huippukivaa nähdä omat kissani (2 kappaletta) taas pitkästä aikaa! Ne ovat toistaiseksi vanhemmillani hoidossa, koska nykyiseen vuokra-asuntooni ei saa tuoda eläimiä.

Tammikuun puolella ovatkin ohjelmassa dissektiot eli ruumiinavausta opiskelutarkoituksessa. Kyseessä on kuulemma ensimmäisen vuoden kiinnostavin kurssi, mitä en epäile hetkeäkään. Toivottavasti en pyörry =D Sitäkin on kurssilla tapahtunut… Jotkut ovat kuulemma pyörtyneet jo naudan tai sian elimiä dissekoitaessa – ainakaan niiden kohdalla en tuntenut minkäänlaista pahoinvointia. Luotan että sama ”lääkärin pokka” pitää myös tammikuussa…

Kuten jo aiemmin mainitsin, minulta saa tämän blogin yhteydessä kysyä mitä tahansa lääkisopiskeluun, hakemiseen, pääsykokeeseen tai lääkärintyöhön liittyvää. Vastailen kysymyksiin mielelläni parhaan kykyni mukaan!

Terkuin,

Annika

 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Preklinikka haudattu

Jes! Alkusyksyn kursseista kolmas ja viimeinen tentti tentitty ja ansaitusti loma voi alkaa! Kyllä, meidän kurssilla on tänä vuonna syysloma! Istun juuri junassa kohti Espoota, jossa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Gynekologian kurssi suoritettu!

Jee! Naistentautien kurssi on nyt ohi ja edessä on kokonainen viikko lomaa! Tänään oli aamulla lopputentti ja se meni mielestäni hyvin.  Viime perjantaina oli tosiaan jo...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Ensimmäiset viikot lääkiksessä

Ei tätä meinaa vieläkään uskoa. Ensimmäiset 1,5 kuukautta takana unelmieni opiskelupaikassa, enkä voisi olla onnellisempi. Kävin kaksi kertaa Helsingin syyskuun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Hajautusviikko Vaasassa

Moi! Tämä viikko on kulunut Vaasan keskussairaalassa naistentautien hajautuksessa. Huomenna on viimeinen opetuspäivä sairaalalla, ja perjantaina pitääkin olla takaisin Turussa...

Lue lisää