Heipä hei kaikille!

Terveisiä taas täältä Meilahdesta! Uusi kurssi, uudet kujeet, näillä mennään: tällä kertaa on tosiaan vuorossa ympäristön uhat ja elimistön suojautuminen. Koulussa on ollut ohjelmassa lähinnä luentojen kuuntelua, käsittelyssä ovat olleet muun muassa sieni-ja tuberkuloosilääkkeet. Tässä jaksossa saakin näköjään opetella oikein urakalla mitä kummallisimpia lääkeaineiden nimiä, olisipa niissä edes joku logiikka, mutta kun ei :D Joillain ryhmillä voi hyvällä lykyllä olla sama pääte, wow :D Sen sijaan alkuosat ovat jo niin outoja, että niitä saa tankata päivästä toiseen..ja siltikin meinaa unohtaa! Näin viimeinen kurssi kuluu siis lääkkeiden opettelussa, loppukurssista meille tulee vielä fysiikkaakin, HUI!En ole koskenut laskimeen sitten pääsykokeen, joten saa nähdä miten laskukaavat taittuvat enää näin kahden vuoden jälkeen. Sitä odotellessa :) Tuntuukin vähän hassulta, että pääsykokeessa useimmille juuri Galenoksen ja pääsykokeiden fysiikka on se kompastuskivi ja ahdistuksen aiheuttaja kun itse lääkiksessä ei tarvitse laskinta eikä sen kummenkin kaavojakaan enää. Toisaalta onhan hakijat eroteltava toisistaan jollakin, ja fysiikka on vissiin koettu aika hyväksi erottelijaksi. Mutta sitten kun aloitatte opiskelut täällä lääkiksessä, niin meidän opiskelu on juurikin ihmisen BIOLOGIAN opiskelua. Fysiikka jääköön fyysikoille :) Täytyy myöntää ettei fysiikka ollut omakaan lempparini pääsykoekeväänä, mutta onneksi kaikkien on täysin mahdollista ja realistista oppia tarvittavat taidot tästä tieteenalasta päästäkseen lääkikseen. Ei se ihan mitään hullua rakettitiedettä ole, vaikka se siltä saattaa joskus tuntuakin :) Tai siis ainakaan se fysiikka mitä tulevat lääkärit tarvitsevat pääsykokeessa!Jätänpä kommentoimatta muuta fysiikkaa, kun en sitä niin hyvin tunne :D (ainakaan enää!)

Mutta sitten fysiikasta vappuun! Enää kolmisen viikkoa aikaa ja sitten saa taas kaivaa IHANAT valkoiset haalarit kaapista ja pukea ne päälleen ylioppilaslakin kruunaamana. Vappuhan on tunnetusti opiskelijoiden juhla ja toisin sanoen vuoden paras juhla. Vappuviikolla yliopistossa on jos minkälaista menoa pitkin viikkoa ja juhlahumu huipentuu vappuaattoon, Mantan lakitukseen ja huikeisiin bileisiin ympäri keskustaa. Näiden kolmen viikon aikana kerätään ahkerasti uusia haalarimerkkejä, joita sitten ommellaan kauheassa hädässä aatonaattona :D Viime vuoden vappu oli ensimmäinen kunnon opiskelijavappuni ja täytyy myöntää, että se oli myös paras vappu ikinä omassa henkilökohtaisessa historiassani!Vapun jälkeen meillä koittaakin sitten viimeinen tentti ja sitten on edessä lukuloma, jos sitä lomaksi voi kutsua eli toisin sanoen yritämme hädässä opetella muutamassa viikossa koko kahden vuoden opinnot. ”Jee”..Mutta täytyy murehtia sitä vasta sitten kun se on ajankohtaista!

Ne teistä lukijoista, jotka haette lääkikseen, niin teillä alkaa kohtapuoliin olla edessä loppurutistus. Ei ole enää turhan monta viikkoa pääsykokeeseen!Muistan omat ristiriitaiset fiilikseni pääsykoekeväänä: yhtä aikaa se oli ihanaa ja kamalaa, kun pääsykoe lähestyi. Tavallaan helpotti, kun tiesi, ettei se lukeminen ollut loputonta, mutta yhtä aikaa olisi antanut mitä vain muutamasta lisäviikosta. Itselläni on aina ollut ongelma luottaa omaan osaamiseeni ja siihen, että se riittää. Siksi haluankin kertoa teille, ettei kannata ajatella, ettei koskaan osaa riittävästi. Lähtökohta on se, että tulee pystyä luottamaan omaan osaamiseensa. Aivan varmasti jokaisen ahkeran hakijan panos palkitaan jonakin vuonna. Luottakaa siihen, että te osaatte! :)  Luottakaa itseenne, se on kaiken a ja o. Toki pitää olla realistinen ja omia taitoja on hyvä kartoittaa aina välillä.

Tällaista taas tällä kertaa, nyt on pakko lähteä varastoimaan tuota ihanaa ja kaunista auringonpaistetta, joka paistaa ikkunasta sisään.

Ihanaa keväänjatkoa kaikille!! :)

-Marika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Suvi H

Vinkit valmennuskurssin hyödyntämiseen

Miten saada kaikki hyöty irti lääkiksen valmennuskurssista? Tässä minun vinkit lääkiksen valmennuskurssin hyödyntämiseen. Tule paikalle Neuvo kuulostaa itsestään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

”Seniorihakijana” lääkikseen?

Sellainen taidan nyt virallisesti olla, ”seniorihakija”. Keskustelupalstoilla kanssapyrkijät kyselevät anonyymisti, että ”onko 23 vuotiaana ihan liian vanha jos nyt pääsee...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Kanylointia ja potilaskohtaamisia

Neste- ja elektrolyyttitasapaino -jaksoa on nyt kulunut pari viikkoa, ja opiskelut ovat pikkuhiljaa alkaneet lutviutua. Saimme tällä viikolla tulokset ennaltaehkäisy -jakson tentistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Vinkit toimivaan lukusuunnitelmaan

Lukusuunnitelman laatiminen kokeisiin valmistautuessa on ollut mulle aikaa vievien kilpaharrastusten takia jo ala-asteelta lähtien pakollinen juttu. Kun aikaa on ollut rajallisesti tarjolla, on se...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Kolmannen vuoden ensimmäinen tentti

Kolmannen vuoden ensimmäinen tentti tehty ja taas olisi yksi jakso lääkiksessä pulkassa. Vaikka tämä ensimmäinen jakso olikin lyhyt, tuntuu silti oudolta että neljä...

Lue lisää