• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Moi!

Omalta osaltani viimeiset viikot ovat olleet erittäin tiivistä tentteihin lukua. Seuraavana vuorossa on LYFin välitentti viikon päästä maanantaina. Sen kanssa olen mielestäni kerrankin nyt hyvissä ajoin liikenteessä! Olen lukenut kaikki luentomateriaalit jo kertaalleen läpi, ja nyt olen menossa hyvän matkaa toista kierrosta, eli kertaus meneillään. Onneksi asia on kaiken lisäksi myös oikein mielenkiintoista ja käytännönläheistä – itse asiassa hyvin pitkälti Galenoksesta tuttua, toki asioissa käsitellään nyt vielä paljon syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin. Galenoshan käsittelee lähinnä ihmisen fysiologiaa (anatomia on paljon vähäisemmässä roolissa sikäli kuin itse muistan), eli sinänsä fysiologian lukeminen on ihan tuttua kun sitä tuli vuosi harjoiteltua pääsykokeeseen lukiessa ;D Mitä tentteihin muuten tulee, niin ikäväkseni en päässyt taaskaan histologiaa läpi :( ämä tuntuu tosi ikävältä, koska omasta mielestäni luin tenttiin (ja katselin kuvia) ihan kunnolla ja tunne omasta osaamisesta oli kohtuullisen hyvä. (Kaikki muut tentit tähän saakka olen siis läpäissyt ekalla yrittämällä.) Tuossa tentissä taitaa vaan olla törkeän tiukka arvostelu? :( No mutta ei auta kun yrittää uudestaan. Kolmas kerta toden sanokoon!

Fysiologian luennoilla on tähän saakka käsitelty elimistön nesteitä ja nestetasapainoa, aktio- ja solukalvopotentiaalia, hermo-lihasliitosta, lihassupistusta, lihastyön energia-aineenvaihduntaa, lihaksen väsymistä ja lihassupistuksen säätelyä, elektroneuromyografiaa (ENMG), verenkiertoelimistön rakennetta ja toimintaa, autonomista hermostoa, sydämen sähköistä toimintaa ja supistumista, elektrokardiografiaa (EKG), sydämen toimintakiertoa sekä toimintaa pumppuna, keuhko- ja aivoverenkiertoa, verta ja sen koostumusta, verensiirtoja… Paljon painavaa asiaa siis! No huomenna on taas luvassa myös vähän kevyempää opiskelua, kun ohjelmassa on taas vuorovaikutusharjoitus koulukavereiden kanssa. Kuten mainitsinkin, viime harjoitus oli oikein hauska ja rento, joten hyvällä fiiliksellä seuraavaan harkkaankin olen menossa. Nämäkin harkat ovat varmasti myös ihan oikeasti hyödyllisiä tulevaisuuden aitoja potilastilanteita silmällä pitäen. Huomisen harkan jälkeen seuraavat 2 harjoitusta ovatkin sitten ihan oikeiden näyttelijävastustajien kanssa :D 

Reipasta syksyä ja positiivista mieltä kaikille lukijoille!

Annika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Ella

Tällä viikolla olen...

Kuten otsikko kertoo, tällä viikolla olen... -       Päässyt seuraamaan kahta leikkausta: yhtä kohdun poistoa ja yhtä ovariosyöpä leikkausta. -      ...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkismyytit -Lääkis on putki

Ajattelin syksyn tullen aloittaa jotain uutta täällä blogin puolella. Luonteilla mulla olisikin eräänlainen julkaisusarja jossa käsittelen joitain lääkikseen liittyviä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Päivystäminen kesällä

Kuten lupailin aikaisemmin, ajattelin tässä postauksessa kertoa ensimmäisen lääkärikesän päivystyksistä. Turun kaupunginsairaalassa jokainen neljännen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesätyö labrassa

Viime kesäni oli aikas täysi. Koulun loppumisesta seuraavasta päivästä vaihtoni alkuun saakka ja heti sen päättymisestä jälleen koulun alkuun asti olin kesätöissä...

Lue lisää