Moi taas!

Talvi on tullut Kuopioonkin oikein toden teolla, täällä ollaan kärvistelty nyt ihan kunnon pakkasissa :) Tosin viime talveen verrattuna tämä on vielä pientä. Mutta tähän saakka leudon talven jälkeen muutos tuntuu luissa ja ytimissä ;) Koulussa jatkuu neurotieteiden opiskelu. Luennoilla on käsitelty aivojen eri rakenteita, tumakkeita, radastoja jne sekä niiden tehtäviä, välittäjäaineita, reseptoreita, signalointimekanismeja… Monia asiakokonaisuuksia havainnollistetaan eläinmalleilla tehdyillä kokeilla ja niistä saaduilla havainnoilla. Usein kyseessä on vanha kunnon rotta, mutta myös esim. apinan ja monen muun nisäkkään käyttäytymisestä ja reaktioista voi saada havainnollista tietoa ihmisenkin aivotoiminnasta, sikäli kuin näiden lajien aivoissa on kuitenkin paljon myös yhteneväisyyksiä. Näköharkassa katsoimme kaverin silmiin oftalmoskoopilla eli niin sanotulla silmälampulla. Aina silmästä ja silmätaudeista kiinnostuneena harkka oli minusta oikein kiva :) Tiirasimme mm. kaverin silmänpohjaa yrittäen etsiä sieltä tiettyjä rakenteita, sekä testasimme mm. näkökentän laajuutta, näöntarkkuutta sekä joitain silmän heijasteita. Silmä on mielestäni aina ollut koko ihmiskehon mielenkiintoisin ja kiehtovin elin, joka ei lakkaa kiinnostamasta minua. Ehkä löydän itseni vielä joskus erikoistumasta silmätaudeilta, kuka tietää :)

Epidemiologian kurssi alkoi tänään. Se ei sisälly nk. klinikkakynnykseen, vaan sen voi suorittaa haluamanaan ajankohtana lääkiksen aikana. Se on kuitenkin merkitty toisen vuoden lukujärjestykseen, ja ajattelin kyllä senkin tässä tehdä pois jaloista. Kurssin suoritus tapahtuu onneksi hyvin omatoimisesti lähinnä tehtäviä tehden, ja toki myös tentin muodossa, joka ei kuulemma onneksi ole kovin vaikea.

Muutaman viikon päästä palkitsen itseni mojovalla etelänmatkalla ystävien kanssa – lomaahan meillä ei toki ennen pääsiäistä ole, mutta joskus voi ottaa omaakin sellaista ihan hyvällä omallatunnolla ;) Sitä ennen vielä NETin tentti pois, niin sitten voi keskittyä lomailemaan ihan täysillä.

Ihanaa viikon jatkoa jokaikiselle! Äänestäkää vaaleissa viisaasti! ;)

Annika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Rebecca

Viimeinen viikko H-hetkeen

Moikka, nyt on tasan viikko jäljellä siihen hetkeen, jota varten koko tämä 9 kuukautta on luettu. Kokeen järjestäminen etänä jo itsessään aiheutti motivaatiotason...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Ensimmäinen opiskelijavappu

Ensimmäinen opiskelijavappuni oli kaukana siitä, mitä olin vuosia sen odottanut olevan, mutta toisaalta on vaikeaa kaivata jotain mitä ei ole ennen edes kokenut. Vappu meni mukavasti...

Lue lisää