Heips!

Kuten otsikko kertoo, tekemistä on nyt itselläni riittänyt ihan tarpeeksi. :) Tällä viikolla olen keskittynyt ansiotyöni lisäksi lähinnä syventäviin opintoihini, jotka nekin pitäisi tosiaan vihdoin viimein saada valmiiksi. Tutkimusosiosta puuttuu onneksi enää todella vähän, ja se valmistuu varmasti aivan lähiaikoina; kirjallisen esityksen tuottaminen on asia erikseen, mutta minulta kirjoittaminen sujuu hyvin jo aiemmankin koulutukseni pohjalta sekä myös ihan luonnostaan, joten se ei varmasti tule olemaan ongelma. Osa kirjallisesta työstä on myös jo valmiina. SFL:ää aloitan lukemaan heti kun syväreiden tutkimusosio on valmis (toivottavasti tänä sunnuntaina). Olen pahasti jäljessä ko. kurssissa, ja on todellinen jackpot jos vielä läpäisen sen tänä keväänä :D Toki aion tosissani yrittää, mutta olen myös henkisesti valmistautunut jo siihen, että kurssin tenttiminen jää ensi syksyn uusintaan, mikä nyt ei sinänsä olisi mikään sen suurempi katastrofi. Mikrobilsan tuloksia ei ole tullut vieläkään – risoo, mutta minkäs teet! :D

Eräässä kommentissa minulta kysyttiin, millaisia opiskelutekniikoita käytän tenttiin valmistautuessa. Yleensä luen tentteihin ”vain” luentomateriaalit, en siis kirjaa. Luentomateriaaleissa on kuitenkin todella paljon asiaa ja myös kaikki olennaisimmat. Niiden hallitseminen riittää paitsi hyvään arvosanaan, myös tällä tasolla tarvittavaan tietämykseen. Jaan siis kunkin kurssin moodlesta löytyvät luentomateriaalit sopivan suuruisiin ”päiväannoksiin”, jotka ovat yhtä suuria keskenään. Päivässä opiskeltavien luentosisältöjen määrä riippuu kurssista, mutta se voi olla esim. 5 luennon materiaalit. Sitten pitäydyn ohjelmassa joka päivä. Ihannetilanteessa aikaa on niin paljon, että ehdin ”ohjelmaa” noudattaen lukea kaiken 2 kertaan. Usein tämä ei kuitenkaan ajan puutteen vuoksi täysin toteudu. Olen huomannut, että nimenomaan vasta toisella ajatuksen kanssa suoritetulla lukemiskerralla asiat painuvat pitkäkestoiseen muistiin, ainakin omalla kohdallani. :) Toinen kysymys koski yliopistoelämään perehdytystä. Alussa meitä olivat opastamassa tutorit, sekä myös yleisiä infoluentoja ja -tilaisuuksia oli paljon. Opastus ja tuki oli kaiken kaikkiaan erinomaista, huomattavasti parempaa kuin esim. edellisen yliopisto-opiskeluni alussa, jolloin mistään tuesta tai opastuksesta ei muistikuvani mukaan ollut tietoakaan ;) Tästä ei kannata siis olla huolissaan – kärryille pääsee kyllä.

Reipasta ja ihanaa kevään jatkoa jokaikiselle!

Annika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Seuraava askel

Tulokset ensimmäisestä vaiheesta tulivat. Onnittelut kaikille, jotka pääsitte toiseen vaiheeseen, voitte olla ylpeitä itsestänne. Jatkakaa opiskelua toiseen vaiheeseen, mutta...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Rebecca

Viimeinen viikko H-hetkeen

Moikka, nyt on tasan viikko jäljellä siihen hetkeen, jota varten koko tämä 9 kuukautta on luettu. Kokeen järjestäminen etänä jo itsessään aiheutti motivaatiotason...

Lue lisää