Onko kukaan muu huomannut, että syksy menee nopeampaa vauhtia kuin olisi uskonutkaan. Nyt on jo marraskuun puoliväli ja joulukuu hurahtaa aina nopeasti ihania joulujuttuja odotellessa ja piipertäessä, joten on aika alkaa tarttumaan pääsykoekirjoihin jo tosissaan.

Olen lukenut lokakuun alusta suunnitellusti ja ensi viikon jälkeen kaikki 18 pääsykoekirjaa on tullut kahlattua läpi. Tiedän tämän lukemisen ja laskemisen olevan vasta alkua, mutta tuntuu, ettei päivässä riitä tunnit tekemään kaikkea tarvittavaa puuhaa. En ole kuitenkaan huolestunut ajan riittämättömyydestä, koska tiedän sen olevan vain pitkälti priorisointi kysymys.  Tietysti kaikista tärkeimpänä asiana ajankäyttööni liittyen ovat tulevat pääsykokeet.

Aloin miettimään mihin kaikkeen aikani arkipäivisin kuluu. Ehdoton aikasyöppö on opiskelupaikkani. Täytyy olla luennoilla, lukea kirjoja, kirjoittaa esseitä ja kaikkea muuta puuhaa, kuten ryhmätöitä. Vaikka opiskeluni vie aikaa, koen että se myös tarjoaa paljon tulevaisuuttani varten. Ihan varmasti lääketieteen opinnoissa ja niiden jälkeen työelämässä tulee tarvitsemaan johtamisen, ryhmätyöskentelyn ja asiakaspalvelun taitoja. Mielestäni opiskelujeni jättäminen ja töihin siirtyminen ei olisi parempi ratkaisu. Aikaa menisi todennäköisesti yhtä paljon, muttei työelämässä kehity samalla tavalla kuin koulumaailmassa uutta oppiessa.

Toinen aikaa vievä asia onkin niin yksinkertainen juttu kuin kotityöt. Siivoaminen, kaupassa käyminen ja ruuanlaittaminen vievät yllättävän paljon aikaa. Toivoisin, että opiskelu lääketieteellisessä olisi tullut haaveekseni jo lukio aikana, koska vanhempien luona asuminen olisi jättänyt minulle hiukan enemmän aikaa lukemiselle. Ei kotonakaan tietysti kaikki kotityöt tapahtunut itsestään, muttei niitä joutunut kuitenkaan tekemään ihan niin paljoa kuin omassa kodissa asuessa. Joten nyt kaikki, jotka asutte vielä kotona vanhempienne luona, käyttäkää aika mahdollisimman hyvin hyödyksenne pääsykokeisiin valmistautuessanne. Omaan kotiin muuttamista ei kannata välttämättä kiirehtiä, koska luulen, että ihan varmasti kerkeättä kokea tätäkin ihanuutta ja työläisyyttä ihan tarpeeksi sitten aikanaan. ;)

Näiden pakollisten aikaa vievien asioiden lisäksi on paljon asioita, joista aikaa pystyisi järjestämään pääsykokeisiin valmistautumiseen. Ensimmäisenä mieleeni tulee ajan ottaminen sosiaalisesta elämästäni. Sosiaalisen elämäni vähentäminen antaa minulle aikaa etenkin viikonloppuisin lukemiseen ja laskemiseen. Poikaystäväni, perheeni ja ystäväni ovat minulle tärkeitä asioita, mutta opiskelupaikan saamiseksi tarvitsen kovasti aikaa. Toivon ja luulen heidän ymmärtävän, etten kerkeä viettää niin paljoa laatuaikaa yhdessä, koska minun on työskenneltävä kovasti unelmani eteen.

Arkisin aikaa pystyy järjestämään lisää aikaisilla herätyksillä. Minulla jää monesti aamupäivät tehottomiksi, mikäli en herää hyvissä ajoin. Etenkin näin kaamosaikana torkun painaminen tai herätyksen siirtäminen aamulla tuntuu houkuttelevalta. Toivoisin, ettei kukaan olisi ikinä keksinytkään torkkumahdollisuutta herätyskelloihin. :D Tällaisen aamuisen laiskottelun on pikku hiljaa loputtava ja tilalle tultava roima annos energiaa, jonka käyttää sitten ahertamiseen.

Toinen hyvä lukuaikaa lisäävä asia on liikunta. Itselläni vähintään pari tuntia kunnon hikiliikuntaa viikossa pitää niskan ja hartian jännityksen poissa, joka vähentää päänsärkyjä huomattavasti. Viime keväänä en liikkunut paljoa, koska ajattelin sen vain vievän aikaa lukemiselta. Välillä minulle tuli kauheita päänsärkyjä, jonka johdosta en kyennyt tekemään mitään lähes koko päivänä. Vaikka liikunta vie aikaa, se maksaa itsensä moninkertaisena takaisin.

Vaikka loppuvuoden ja etenkin tulevan kevään ”TO DO –lista” tulee olemaan pitkä ja aikaa tulee nipistää jokaisesta ylimääräisestä hetkestä, tulee elämästä myös nauttia. Joka viikko tulee olla ainakin yksi vapaapäivä, jolloin saa tehdä rentouttavia asioita ja palautua. Itseensä ei missään tapauksessa kannata kuluttaa loppuun tai tehdä elämästään yhtä taistelua. Kaikista tärkeintä on pitää itsestään huolta, vaikka koulupaikan saaminen onkin hyvin tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.

Kaikille paljon auringonvaloa näin synkkänä syksynä ja paljon lukemisen intoa! :)

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Rebecca

Viimeinen viikko H-hetkeen

Moikka, nyt on tasan viikko jäljellä siihen hetkeen, jota varten koko tämä 9 kuukautta on luettu. Kokeen järjestäminen etänä jo itsessään aiheutti motivaatiotason...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Ensimmäinen opiskelijavappu

Ensimmäinen opiskelijavappuni oli kaukana siitä, mitä olin vuosia sen odottanut olevan, mutta toisaalta on vaikeaa kaivata jotain mitä ei ole ennen edes kokenut. Vappu meni mukavasti...

Lue lisää