Moi,

Kuten jo viimeksi lupailinkin, niin ajattelin tässä postauksessa kirjoittaa tällä hetkellä käynnissä olevasta tuki- ja liikuntaelimistön rakenne ja toiminta kurssista. Tentti lähestyy meillä kovaa vauhtia ja sen takia olenkin koko päivän yrittänyt opetella luita, ligamenttejä, lihaksia ja niiden funktioita ja lähes kaikkea mitä tuki- ja liikuntaelimistön anatomiasta nyt voikaan keksiä. Näin tentin lähestyessä huomaan aina, kuinka alan stressata yhä enemmän sitä, että osaanko tarpeeksi ja pitäisikö lukea vielä enemmän. Pääsykoikeisiin lukemisesta olen kuitenkin oppinut sen, että taukoja pitää pitää, jotta oppiminen on tehokasta. Ainakaan itse en opi mitään, jos vain väsyneenä tuijotan kirjan sivua ja yritän saada asian jäämään mieleeni. Joten edellisen perustella voin kirjoittaa tämän postauksen hyvällä omatunnolla, ja jatkaa sen jälkeen lukemista toivottavasti virkeämpänä. :)

Tuki- ja liikunta elimistön rakenne ja toiminta on mielestäni ollut todella mielenkiintoinen kurssi. Ennen kurssin alkua minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon erilaisia rakenteita meidän tulisi oppia kurssin aikana.  Esimerkiksi reisiluusta löytyy jo kaksikymmetä luun kohtaa tai siihen liittyvää rakennetta, jotka täytyy oppia, ja kaikenlisäksi ne on osattava latinaksi, sillä suurimmalle osalle ei edes ole suomenkielistä nimeä. Alussa tuntui mahdottomalta oppia näin valtavan paljon eri rakenteiden nimiä. Minua ei auttanut, vaikka kuulin monesta suunnasta, että anatomian oppiminen helpottuu ajan myötä, kunhan pääsee alkuun. En uskonut, että voisin ikinä oppia vaadittua määrää asioita, sillä aina kun siirryin seuraavaan asiaan, unohdin juuri opettelemani rakenteiden nimet. Nyt jälkikäteen voin myöntää, että olin väärässä, sillä eri rakenteet todella painuvat mieleen, kunhan niitä tarpeeksi monta kertaa käy läpi. Lisäksi anatomian opiskelu on siinä mielessä kivaa, että samantapaiset sanat toistuvat samankaltaisissa rakenteissa, mikä helpottaa oppimista. En vieläkään osaa kaikkia luita, niveliä, ligamenttejä, lihaksia, hermoja ja verisuonia, mutta kaikkea ei voikaan osata ja onneksi vielä on aikaa tenttiinkin.

Lisäksi olen tykännyt anatomian kurssissa siitä, kuinka käytännönläheistä se on. Olemme esimerkiksi saaneet tutkia toisiltamme opettelemiamme rakenteita palpoiden eli ihon läpi tunnustellen. Myönnän, että on kauheaa huomata, että vaikka kuinka osaisi teorian kirjasta ulkoa, niin käytännön työ on aivan erilaista. Pulssien tunnusteleminen ihon läpi eri kehon kohdista oli yllättävän vaikeaa, mutta tuskinpa kukaan niitä ensimmäisellä kerralla tunteekaan täydellisesti. Mielestäni oli hyödyllistä jo tässä vaiheessa opintoja saada hieman tuntumaa käytännön työhön, ja onneksi tämä ei suinkaan ollut ainut kerta. Lisäksi saimme tunnustella toisiltamme selän rakennetta sekä tutkia polven ja nilkan ligamentteja.

Anatomian opiskelussa olen ymmärtänyt sen, että on mahdotonta osata kaikkea. Kukaan ei millään opi kaikkea, sillä opeteltavaa on vain niin paljon. Sen takia täytyykin miettiä, mikä on olennaista ja tärkeää osata. Tämä pätee myös pääsykokeeseen lukiessa; on pystyttävä miettimään, mitä kannattaa opetella, ja mitkä ovat sellaisia asioita, joiden opetteluun ei kannata käyttää niin paljon aikaa.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Seuraava askel

Tulokset ensimmäisestä vaiheesta tulivat. Onnittelut kaikille, jotka pääsitte toiseen vaiheeseen, voitte olla ylpeitä itsestänne. Jatkakaa opiskelua toiseen vaiheeseen, mutta...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Rebecca

Viimeinen viikko H-hetkeen

Moikka, nyt on tasan viikko jäljellä siihen hetkeen, jota varten koko tämä 9 kuukautta on luettu. Kokeen järjestäminen etänä jo itsessään aiheutti motivaatiotason...

Lue lisää