• Lääketiede
  • Ella

Moi!

Sain kysymyksen siitä, miten minä valmistauduin pääsykokeisiin, joten ajattelin kertoa siitä vähän lisää. On selvää, että jokaiselle sopii hieman erilainen opiskelutapa, eikä minun tapani ollut mitenkään juuri se oikea tyyli opiskella. Muiden opiskelutavoista voi kuitenkin saada hyviä ideoita omaan lukemiseen, tai ainakin hyvää vaihtelua arkeen. Ja vaihtelunhan sanotaan virkistävän, jolloin kaiken järjen mukaan oppiminenkin tehostuisi!

Aluksi on hyvä todeta, että tärkeää pääsykokeisiin lukemisessa on se, että ei vertaa omaa lukemistaan muiden lukemiseen. Jokainen ihminen on yksilö, joka oppii asioita omassa tahdissaan. Se että kaverilla menee uuden asian oppimiseen puoli tuntia ja sinulla se vie aikaa neljä kertaa enemmän, ei tee sinusta yhtään huonompaa. Ratkaisevaa on se, kuinka hyvin asian oppii riippumatta siitä, paljonko se on vienyt aikaa. Olen sitä mieltä, että kannattaa vain keskittyä omaan lukemiseen, sillä vaikka muut väittäisivät lukeneensa kirjastossa kymmenen tuntia, voi todellisuus olla jotain aivan muuta. En pidä itseäni nopeana oppijana, vaan päinvastoin joudun kertaamaan asioita moneen otteeseen, ennen kuin ne jäävät mieleeni. Näin ollen minun oli vain hyväksyttävä tämä tosi asia, ja opiskella sitäkin enemmän.

Minun ajatus pääsykokeeseen lukiessa oli se, että halun oppia laskemaan fysiikkaa ja kemiaa mahdollisimman hyvin, ja biologiaa opiskelen sen verran kuin aikaa riittää. Jos pääsykokeessa onnistuu laskuissa, saa niistä suoraan täydet pisteet, mutta biologian tehtävissä voi aina jäädä jokin olennainen asia puuttumaan, vaikka kuinka luulisi osaavansa kaiken. Tai näin minulle ainakin kävi pääsykokeessa. En tarkoita, etteikö biologiankin osaaminen olisi tärkeää, sillä pääsykokeessa kaikka mahdolliset pisteet ovat tervetulleita, mutta koska vuorokaudessa on vain rajattu määrä tunteja, niin opeteltavat asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen. Minulle laskurutiinin saaminen oli tärkeintä ja jollekin muulle se voi olla biologian osaamisen lisääminen.

Käytin opiskelumateriaalina fysiikan ja kemian lukiokirjoja, sekä valmennuskeskuksen materiaaleja. Mielestäni valmennuskeskuksen fysiikan ja kemian laskut olivat todella hyviä; perustehtäviä, joita laskemalla laskurutiini parantui sekä lisäksi joukossa oli myös vaikeampia ja soveltavampia tehtäviä. Laskettuani hyvän tehtävän, merkkasin sen ylös, ja kevään mittaan laskin ylösmerkitsemiäni tehtäviä uudelleen moneen kertaan. Laskin myös paljon vanhoja valintakokeita, sillä niistä käy hyvin ilmi se, minkä tyyppisiä tehtäviä valintakokeessa on kysytty edeltävinä vuosina. En päästänyt itseäni helpolla. Saatoin valita esimerkkiksi kolme tehtävää, kuvittelin olevani pääsykokeessa ja yritin laskea tehtävät tietyssa ajassa, jonka olin etukäteen määrittänyt. Juuri tällaisten kuvitteellisten koetilanteiden järjestäminen oli ainoa keino, jolla opettelin siihen, että en jännitäisi pääsykokeessa. Suosittelen tätä muillekin, sillä minun kaltaiselle panikoijalle se ainakin toimi!

Minulla ei ollut sen suurempaa lukusuunnitelmaa. Laskin niitä tehtäviä, jotka sillä hetkellä tuntuivat vaikeilta ja tärkeiltä, mutta en suunnitellut mitään etukäteen. Mielestäni tärkeintä on, että itse pitää huolta lukemisestaan ja oppimisestaan, sillä pelkkä hyvin tehty lukusuunnitelma ei siirrä tietoa kenenkään päähän, jos sitä ei oikeasti noudata. Lopuksi on myönnettevä, että minä luin PALJON! Aamupäivät luin kotona ja illalla lähdin valmennuskurssille, jonka jälkeen saatoin lukea vielä illalla lisää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi lukea yhtä paljon päästääkseen sisään. Kuten sanottu me olemma kaikki omanlaisiamme oppijoita.

Nyt on itse aloitettava viimeiset tenttiin kertaamiset, sillä aikaa on enää vaivaiset kaksi päivää. Paljon paljon jaksamista niille, jotka luette valintakokeeseen, te kyllä pystytte siihen!

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Kesätyö tutkimusryhmässä

Kokeen toinen osa on nyt takanapäin, ja enää ei voi muuta kuin odotella tuloksia. Se jos jokin on hermoja raastavaa. Suosittelen pysymään kaukana mallivastauksista, varsinkin tulosten...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round two... FIGHT

Eka lääkisvuosi hurahti nopeasti! Käteen jäi nippu hauskoja kokemuksia, uusia ystäviä ja vähän uutta tietoa. Lisäksi sain yhdet maisterin paperitkin, kun suoritin...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Seuraava askel

Tulokset ensimmäisestä vaiheesta tulivat. Onnittelut kaikille, jotka pääsitte toiseen vaiheeseen, voitte olla ylpeitä itsestänne. Jatkakaa opiskelua toiseen vaiheeseen, mutta...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää