Moikka kaikille!

Tämän hetkistä kurssia, lääketieteellistä biokemiaa ja molekyylilääketiedettä eli LBM:ää, on jäljellä noin viikko. Kaksi välitenttiä on ohi ja lopputentti kummittelee vielä lähitulevaisuudessa. Ennen kurssin alkua olin kuullut huhuja siitä, kuinka haastava kurssi tulisi olemaan. Kauhistelin mielesssäni sitä, kuinka en tulisi oppimaan kaikkia lukuisia entsyymejä tai biokemiallisia rektioita. Olin ennakkoluuloinen koko kurssia kohtaan, vaikka en oikeastaan edes tiennyt mitä se tulisi pitämään sisällään. Nyt melkein koko kurssin käyneenä voin kuitenkin tunnustaa pitäneeni siitä.

Kurssin aikana olemme käsitelleet jo lukion oppimäärään kuuluvia asioita, mutta paljon paljon tarkemmin. Aiheita ovat olleet muun muassa sitruunahappokierto, ureasykli, rasvahappojen hapetus ja -synteesi sekä hemoglobiini ja hemin synteesi. Lukiossa esimerkiksi sitruunahappokierto tuntui minusta sekavalta ja haastavalta oppia, mutta nyt kun siihen on saanut perehtyä paljon tarkemmin, ei se olekaan enää yhtä vaikea. Kurssin haastavuus lienee ehkä siinä, että asiaa on todella paljon, ja uusia nimiä on opeteltava, jotta osaa kertoa esimerkiksi juuri sitruunahappokierron etenemisestä. Glykolyysi ja  glukoneogeneesi sekä glykogenolyysi ja glykogeneesi saattavat kuulostaa samaa tarkoittavilta asioilta, mutta tosiasiassa ne ovat avain toistensa vastakohtia. Olenkin yrittänyt kurssin aikana oikeasti ymmärtää opeteltavaa asiaa, enkä vain yrittää painaa sitä mieleeni tajuamatta mitään. Olen myös yrittänyt opetella mielestäni oleellisimpia asioita, enkä keskittyä pienen pieniin yksityiskohtiin. Olen sitä mieltä, että lääkärinä minulla on paljon enemmän hyötyä siitä, että ymmärrän kolesterolin ja rasvojen kuljetuksen elimistössä, kuin siitä, että osaan ulkoa sanoa jonkun entsyymin nimen, joka kuljetukseen vaikuttaa.

Tässä kurssissa olemme joutuneet myös opettelemaan jonkin verran erilaisia tauteja, jotka ovat liittyneet käsittelemiimme asioihin. Mielestäni se, että ensin opettelee uuden asian ja sen jälkeen siihen liittyvän sairauden, on ollut todella mielenkiintoista. Tällöin esimerkiksi hemoglobiinin hemin hajoamisen opettelukaan ei ole tuntunut niin absurdilta, kun siihen liittyvä sairaus on konkretisoinut, että se mitä olen juuri opetellut, todellakin tapahtuu elismistössä. Osa luennoitsijoista on jopa laittanut luentoihinsa erillisiä potilastapauksia, jotka ovat ollet mielestäni tosi hyviä. Itse ainakin opin helpommin esimerkkien kautta, kuin pelkkää teoriaa opettelemalla.

Tällä viikolla minun ryhmälläni on syöpäbiologian seminaari, jota odotan hieman ristiriitaisen mielin. Tehtävänantona meille on annettu lukea potilaskertomus ja sen jälkeen englannin kielinen tieteellinen artikkeli. Seminaarissa jakaannumme ryhmiin, ja jokaisella ryhmällä on tunti aikaa valmistella esitys omasta kysymyksestään, joka sen jälkeen esitellään muulle ryhmälle. Toisaalta kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta tieteellisestä artikkelista tiedon hakeminen tuntuu haastavalta. Seminaari on varmasti kuitenkin hyödyllinen, ja onneksi artikkeli on mahdollista lukea kotona etukäteen sanakirjaa käyttäen, joten minun kaltaisten englantia huonosti osaavien ei tarvitse myöskään panikoida.

Englannin kielen osaamisesta haluan muutenkin sanoa sen, että ei kannata olla huolestunut, jos englanti ei suju tuosta noin vain. Itse mietin paljon ennen lääkiksen alkua, kuinka tulisin pärjäämään, kun kaikki kirjat ovat englanniksi, ja minä en todellakaan osaa kieltä hyvin. Olen itse lukenut todella vähän kirjoja, mikä johtuu varmasti siitä, että englanniksi lukeminen on minulla hyvin hidasta, mutta myös siitä, että luentodiamme ovat olleet niin hyviä. Luentoihin on kerätty kaikki oleellinen asia, ja todella paljon myös ei olennaista, joten jos luennot osaa kunnolla, pärjää varmasti myös tentissä. Toki yritän itse opetella englantia pikkuhiljaa, sillä onhan minun osattava tutkia englannin kielisiä potilaita. Onneksi valmistumiseen on kuitenkin vielä viisi ja puoli vuotta ja klinikkaankin vielä kaksi vuotta aikaa. :)

Tsemppiä pääsykokeisiin lukijoille, ja kivaa viikkoa kaikille!

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Kesätyö tutkimusryhmässä

Kokeen toinen osa on nyt takanapäin, ja enää ei voi muuta kuin odotella tuloksia. Se jos jokin on hermoja raastavaa. Suosittelen pysymään kaukana mallivastauksista, varsinkin tulosten...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round two... FIGHT

Eka lääkisvuosi hurahti nopeasti! Käteen jäi nippu hauskoja kokemuksia, uusia ystäviä ja vähän uutta tietoa. Lisäksi sain yhdet maisterin paperitkin, kun suoritin...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Seuraava askel

Tulokset ensimmäisestä vaiheesta tulivat. Onnittelut kaikille, jotka pääsitte toiseen vaiheeseen, voitte olla ylpeitä itsestänne. Jatkakaa opiskelua toiseen vaiheeseen, mutta...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää