Moi!

Miettiessäni tämän postauksen aihetta, mieleeni tuli, että en ole kirjoittanut ollenkaan lääkiksenbileistä. Syy tähän on aika selvä; en itse käy lähes ollenkaan juhlimassa. En väitä, etteikö bileissä käyminen voisi olla kivaa, mutta itselleni se ei vaan sovi niin hyvin. Valitsen mielummin ihanan rentouttavan illan kaveriporukan kanssa jutellen ja syöden tai vaihtoehtoisesti lähden juoksulenkille. Olen huomannut, että lääkiksessä on monia ihmisiä, jotka eivät minun tavoin myöskään tykkää juhlimisesta, mutta koska bileissä käyviä ihmisiä on ainakin yhtä paljon, niin ajattelin tässä postauksessa kertoa aiheesta sen verran, kuin vain pysytyn.

Ensimmäisen vuoden alussa on tietenkin enemmän juhlia, jotta toisilleen vieraat ihmiset tutustuvat paremmin. Myönnän, että bileissä käyvien ihmisten välillä saattaa muodostua hyvä ryhmähenki, mutta oma kaveriporukka on myös täysin mahdollista saada kasaan ilman bileitäkin. Ensimmäisten kouluviikkojen aikana järjestettiin sekä alkoholittomia, että alkoholillisia bileitä, mikä oli mielestäni todella hyvä juttu. Tietenkään kenenkään ei tarvitse juoda alkoholillisissa bileissäkään, jos ei niin halua, mutta mielestäni oli kivaa, että mukana oli myös tapahtumia, joissa kaikki oli selvinpäin. Tässä luettelo kahden ensimmäisen viikon tapahtumista:

Ensimmäisen illan bileet

Ilta alkoi sillä, että jokainen tuutorryhmä kokoontui yhden tuutorinsa (vanhempi opiskelija) kotiin. Tämän jälkeen Samppalinnanmäellä oli yhteisiä leikkejä ja kisoja tuutorryhmien välillä. Ekan illan bileet järjestettiin Lynissä.

Kaupunkisuunnistus     

Ensimmäinen alkoholiton tapahtuma, jes! Suunnistuksessa oli rasteja eri puolilla keskustaa, joita kierrettiin yhdessä toisen ryhmän kanssa. Oli siis kivaa, kun sai tutustua muihinkin, kun oman tuutorryhmän ihmisiin.

Toisen illan piknik

Nimestä huolimatta piknik oli vasta kolmantena iltana, loogista eikö? ;) Alkuilta kului syöden ja jutellen oman tuutorryhmän kanssa ja loppuillasta kaikille järjestettiin yhteisiä leikkejä, joista osa oli kivoja ja toiset ei sitten niinkään. Esimerkiksi juomisviesti ei ollut mikään lempparini, vaikka itselläni ei alkoholillista juomaa edes ollut. Ilta jatkui baarissa.

Beach partyt

Rantabileiden vuoro oli toisen viikon alkaessa. Ruissalon Saaroniemessä järjestetyissä bileissä oli mahdollista saunoa ja uida, mutta yksi kohokohdista oli rantakuninkaan ja -kuningattaren valitseminen leikkimielisellä kisalla. Ruissalosta oli mahdollisuus jatkaa juhlimista baariin.

Fetusolympialaiset

Olympialaiset olivat puolestaan alkoholiton tapahtuma, jossa kierrettiin eri pisteitä Kupittaan puistossa.

Lääkiksen bileet ja tapahtumat eivät todellakaan lopu ensimmäisiin viikkoihin. Meille ykkösille tarkoitettuja tapahtumia on syksyn aikana ollut muun muassa Showtime, jossa jokainen tuutorryhmä esittää oman esityksensä, Fetussitsit, kastajaiset ja oman kurssimme järjestämät esittäytymisbileet. Tietenkin on mahdollisuus osallistua myös muiden vuosikurssien bileisiin ja tapahtumiin, jolloin juhlia on vielä enemmän. Valinnan varaa riittää, sillä syksyn aikana on järjestetty muun muassa lääkisristeily, kolmosten hautajaiset (eli siirtyminen preklinikasta klinikkaan), TLKS:n pikkujoulut, Paton bileet, Gynen bileet…

Buranalla varustettuja mustia haalareita näkee myös paljon poikkitieteellisissä bilessä, joista mainittakoon esimerkiksi back to school partyt ja pikkulaskiainen. Eli bileitä siis riittää ja jokaiselle löytyy kyllä valinnanvaraa!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Kesätyö tutkimusryhmässä

Kokeen toinen osa on nyt takanapäin, ja enää ei voi muuta kuin odotella tuloksia. Se jos jokin on hermoja raastavaa. Suosittelen pysymään kaukana mallivastauksista, varsinkin tulosten...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round two... FIGHT

Eka lääkisvuosi hurahti nopeasti! Käteen jäi nippu hauskoja kokemuksia, uusia ystäviä ja vähän uutta tietoa. Lisäksi sain yhdet maisterin paperitkin, kun suoritin...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Seuraava askel

Tulokset ensimmäisestä vaiheesta tulivat. Onnittelut kaikille, jotka pääsitte toiseen vaiheeseen, voitte olla ylpeitä itsestänne. Jatkakaa opiskelua toiseen vaiheeseen, mutta...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Manukesä -ekat amanuenssuurit

Viimeksi kirjoitin kolmannen vuoden loppumisen tuoreita fiiliksiä ja vähän jo paljastin kesäsuunnitelmianikin. Nyt muutaman päivän Turun kaupungin sairaalassa sisätautiamanuenssina...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Atte

Round one... COUNT!

Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Lääkiksen puoliväli

Perjantaina oli kevään viimeinen tentti, sisätautien lopputentti, ja sen myötä tuli kolmannen vuoden opinnot päätökseensä. Kuuden vuoden opiskeluajasta on siis...

Lue lisää