• Lääketiede
  • Anna

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen kuukauden breikkiä Ranskaan lähdön ansiosta. Kesäsuunnitelmistani olen jo ripotellut vihjeitä kevään aikana muissa julkaisuissani, mutta ajattelin nyt kirjoitella niistä oman julkaisunsa sillä tekemiseni kuitenkin sitoutuvat hyvin yhteen aiheeseen "lääkisopiskelu".

Olen siis kahdessa pätkässä töissä Forssan sairaalan labrassa. Otan siellä verinäytteitä ja rekisteröin EKG:ta näin karkeasti ottaen. Mutta olen jo ensimmäisen viikon aikana päässyt myös kiertämään osastoilla samoissa hommissa, tutustumaan laboratorion muuhun toimintaan (näytteiden valmistelu, analysointi, rekisteröinti ja jopa laadunvalvonta) ja tottumaan aikaiseen rytmiin sekä mökiltä käsin töihin kulkemiseen (mökkeily on kyllä ihan parasta!).

Onkin ollut yllättävän avartavaa huomata tietämättömyytensä tästä labran arjesta ja oppia sitäkin kautta uutta. Olen myös ottanut asiakseni lypsää kaikki mahdolliset opit kaikesta mitä keksin kysyä.

Myös lääkkeiden kauppanimien opettelun olen aloittanut sillä vasta vaikuttavat aineet ovat tuttuja. Helppo tapa totutella käytetympiin nimiin on painaa potilaalta kuultu lääke mieleen ja tarkistaa se sopivan hetken tullen lääketietokannasta. Uskon että kesän loppuun mennessä on niitä tarttunut jo hyvä määrä omaan nimivarastoon.

Uusia kokemuksia ja oppeja tulen kartuttamaan viikon päästä suunnatessani Ranskaan. Vietän kuukauden vaihtoni Grenoblessa sairaalan sisätautien osastolla lääkäriä seuraten.

Valkotakki ja stetarit on jo pakattu ja kielitaitoa hiottu sillä lentoni lähtee jo ensi lauantaina! Odotan innolla kulttuurin, kielen ja lääketieteen tietämysteni kasvamista. Alituisena vilukissana odotan myös innolla lämpöön pääsemistä! Ah, aurinkoa kiitos! Totta puhuakseni jännityskin alkaa pikkuhiljaa kasvaa. Jännittää nimittäin miten kielitaitoni riittää. Noh, eiköhän kuukaudessa alkujännityksestä päästä ja itsevarmuus kasva.

Näistä kokemuksia ja kertomuksia luvassa siis tuonnempana. Ihanaa, rentouttavaa ja auringontäyteistä kesää kaikille! Toivottavasti säät hellivät myös kotimaassa ja minnelie suuntaatkaan lomailemaan.

t. Anna

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää