• Lääketiede
  • Anna

Arki rullaa aika kivasti tällä hetkellä ja todella nautin opiskelusta jopa vaikka biostatistiikka ei ole mitenkään suurin suosikkini. Valinnaisopinnot ja syvärit onneksi auttavat tähän tuovalla monipuolisuutta ja mielenkiintoista sisältöä viikkoihin.

Tiistaina olin taas tänä syksynä järjestetyssä Duodecimin sponssaamassa ”Uranvalinta-illassa”, jossa oli paikalla neljän eri erikoisalan edustajia kertomassa työstään, erikoistumisesta ja kannustamassa pohtimaan omaa uraansa oikeasti mielekkyyden ja jaksamisen kautta. Oli tosi kiva kuulla niin erilaisista aloista ja urapoluista -itseäni motivoi ja ikään kuin lohduttaa ainakin ihan hirveästi tieto siitä, että lääketiede on niin hurjan laaja kenttä että löydän varmasti oman paikkani ja juuri sen työn jota jaksan tehdä päivästä toiseen intohimolla. Tulevaisuudessa kenttä laajenee vielä entisestään esimerkiksi tietotekniikan sovellusten ansiosta ja työ voi näyttää ihan erilaiselta kuin osaan edes kuvitellakaan!

Tilaisuudessa oli puhumassa kirurgi, anestesiologi, sotilasylilääkäri ja oikeuslääketieteeseen erikoistuva lääkäri. Kirjo oli raikkaan monipuolinen ja näkökulmat vaihtelivat kivasti. Aina on erityisen mielekästä kuunnella kun ihminen kertoo siitä omasta jutustaan, josta ihan oikeasti nauttii. Toivon, ja uskon kyllä, itsekin olevani tulevassa ammatissani samanlaisessa onnellisessa asemassa.Vaikka enhän vielä tässä vaiheessa oikeasti tiedä sen tarkemmin mitä haluan tehdä. Voisin kuvitella tulevani neurologiksi, KNK-lääkäriksi tai vaikka gastroenterologiksi jos juuri nyt pitäisi veikata. Olisikin hauska katsoa tätä julkaisua sitten joskus kymmenen vuoden päästä kun asia alkaa olemaan ajankohtaisempi. Saa nähdä! ?

Ainakin tiedän tässä vaiheessa että suunta on oikea. Lääketiede on oikea urapolku mulle, erikoisalaa ehtii sitten miettimään opintojen edetessä ja vielä kauan sen jälkeenkin.

Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon - rentouttavaa sellaista kaikille!

- Anna

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää