• Lääketiede
  • Anna

Tässä on taas muutama viikko hujahtanut ohi. Tenttiin lukeminen, viimeiset harkkatyöt ja seminaarit sekä muutamat tapahtumat on taas saanut ajan vierähtämään nopeasti.

Muun muassa: Viikko sitten meillä oli ajatuksia herättävä potilasluento, jossa kuulimme aivovammapotilaan tarinaa ja havainnoimme hänen tilaansa. Viime kirjoittelun jälkeen harkkatöissä olen puolestaan ollut aivodissektiossa, tutkimassa refleksejä ja testaamassa aivohermojen toimintaa. Mielestäni tämä kurssi (hermoston rakenne ja toiminta) onkin ollut kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen ja kaikki harkkatyöt on ollut tosi hyödyllisiä, kivoja ja oikeasti opettavaisia. On ollut motivoivaa ja hahmottamistakin helpottavaa päästä käytännössä tutkimaan juuri aivoja avaussalissa, tutkimaan kaverilta refleksejä, näköä, aivohermojen toimintaa sun muuta.

Tenttiin lukeminen onkin onneksi juuri mielenkiinnon takia sujunut tosi kivuttomasti ja hyvällä asenteella. Tuntuu ettei asiaakaan lopulta niin valtavasti ole, ja aiheisiin ehtii syventymään juuri tarpeeksi -ei tunnu hukkuvansa materiaaleihin! Ihanaa :D

Myös kaikki syksyyn liittyvä vapaa-ajan toiminta ja tapahtumat on saanut ajan kulumaan vilkkaasti ja pitänyt opiskeluintoa yllä kun on ollut tasaisesti muutakin tehtävää. Olin tosiaan FiMSICin rastilla Tivoliexpossa ja kojulla kandiseurakarnevaaleilla viime viikolla ja tällä viikolla oli Mehiläisen sponssaama Hunaja Cup -jalkapalloturnaus, jossa olin kentän laidalla kannustamassa (hyvä meidän kurssin voittaja-pojat!). Maanantaina käytiin Tiirikkalassa kaverin kanssa Jazz-illassa mikä oli tosi tunnelmallista ja sanoisinko svengaavaa. Lämpimät säät tällä kuluneella viikolla on myös houkutellut vielä viettämään aikaa ulkona ja joen varrella. Saa nähdä kuinka pitkälle tää lämpöaalto riittääkään..

Niin ja onhan mulla tekemistä muutenkin riittänyt: oon opiskellut ranskaa, palaillut syväreiden pariin, aloittanut taas uimaopetusta Turun Uintiklubilla, auttanut kaveria muutossa ja hommaillut nallesairaala juttuja FiMSIC:lle. Arki on siis virallisesti kaapannut mukaansa mutta on ihanaa todeta nauttivansa siitän kaikesta! :) Mukavaa viikonloppua!

-Anna

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää