• Lääketiede
  • Anna

Koko alkuvuoden kestänyt LBM (=lääketieteellinen biokemia ja molekyylilääketiede) alkaa jo lähestyä loppuaan. Ensi viikolla on vielä muutama luento lähinnä tuohon molekyylilääketieteeseen liittyen, sekä syöpäseminaari ennen perjantaista lopputenttiä. Kurssi on kattanut taas paljon ja luentodieojen määrää katsellessa tulee hieman epätoivoinen olo. Kuitenkin kaksi välitenttiä ovat rytmittäneet lukemista aika luonnostaan, joten uskon (lue: toivon) että asiat palautuvat mieleen helpohkosti kun kertailee. Ainakin sen verran jo aloittelin, että laskin kuinka monta aineenvaihdunnan reaktiota sitä onkaan tultu opiskeltua. Tulos taisi olla 13 joka riittää mielestäni ainakin vähäksi aikaa.. :D

Kurssin aikana olemme tehneet muutakin kuin hukkuneet biokemiallisiin rekatioihin: olemme mm soveltaneet tietoa harkkatöissä, joissa on tutkittu erilaisia aineenvaihduntaan liittyviä asioita. Jokaisessa olemme myös saaneet ottaa laskimoverinäytteen kaverilta ja analysoida omia näytteitämme. Olemme määrittäneet maksan terveydestä kertovaa ALAT entsyymiä, veren paasto glukoosiarvoja, suorittaneet laktoosirasitustestin, selvittäneet rasvaisen aterian vaikutusta veren triglyseridi- ja kolesteroliarvoihin sekä nyt viimeisimpänä testanneet hemoglobiini- ja bilirubiinitasomme. Olen pitänyt tästä käytännön osasta varsinkin koska olemme saaneet tutkia omia näytteitämme ja oppia verinäytteen ottamista. Yksi ystäväni saikin tämän ansiosta kesätöitä näytteenottajana!

Seuraava kurssi on sitten itseäni kovasti kiinnostava RR eli ravitsemus ja ruuansulatus. Otin siihen kylkeen myös saman aiheen valinnaiskurssin ja aion pyrkiä ravitsemusfysiologian valinnaispolulle, joka antaisi mahdollisuuden opiskella aihetta koko lääkiksen läpi. Kurssi tulee kiinnostavuudestaan huolimatta olemaan aika tiivis -kesto on vain kuukauden ja luentoja on aivan hurjasti erinnäisiä harjoitustöitä, seminaareja, tutkimuksia ja ryhmätöitä unohtamatta.

-Anna

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää