• Lääketiede
  • Nina

Yhteishaku lähestyy ja monet varmasti tasapainottelevat päätöksensä kanssa: haenko yliopistoon, ammattikorkeakouluun vai pitäisinkö välivuoden? Tähän listasin nyt muutamia itse kokemiani hyviä puolia yliopisto-opiskelussa helpottamaan teidän tänä keväänä hakevien päätöstä.

Joten, miksi siis kannattaa hakea yliopistoon?

Vapaus, vapaus, vapaus

En voi liikaa korostaa tätä ihanuutta, joka meille suodaan. Yliopistossa opiskellessa jokainen on vastuussa omasta oppimisestaan, joten se tuo sekä vapautta, että toki myös velvollisuuksia. Ainakin itse olen kokenut, että luennoilla käyminen on minulle hyvä tapa oppia, mutta niille, jotka oppivat paremmin omissa oloissaan, on mahdollista opiskella silloin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Läsnäolopakollista opetustakin on toki tiedekunnasta riippuen kohtuullisen vähän, joten omien aikataulujen sumpliminen on ainakin minulle ollut helpompaa kuin lukioaikana, jolloin kaikilla tunneilla piti olla paikalla.

Paljon uusia ihmisiä, mahdollisesti elinikäisiä ystäviä

Yliopistoissa Suomessa aloittaa opiskelunsa vuosittain yli 20 000 opiskelijaa. Vaikka tuo lukumäärä jakautuukin monen yliopiston kesken, on lukumäärä silti huikea yhtäkin yliopistoa kohden. Opiskeluiden alkaessa tutustuu moniin ihmisiin niin omasta kuin muistakin tiedekunnista. Ihmisiä on eri ikäisiä, kotoisin eri paikkakunnilta ja eri lähtökohdista tulevia. Jokainen löytää varmasti monia uusia ystäviä, joista osa voi olla jopa elinikäisiä.

Itseä kiinnostavat opiskeluaiheet

Lukiossa muistan, kuinka joidenkin aineiden opiskelu ei oikein ollut mieleeni. Sitä ongelmaa ei ainakaan niin laajasti ole yliopistossa, sillä jokainen voi valita hakukohteekseen juuri sen itseä kiinnostavan alan. Yliopistossa keskitytään myös tarkemmin opiskeltavaan alaan ja syvennytään siihen kun taas lukiossa tavoitteena oli yleissivistys ja tarkoitus oppia vähän kaikesta kaikkea.

Bileet

Vaikka yliopistoon on tultukin opiskelemaan, ei pidä unohtaa myös huikeita bileitä, joita eri opiskelijajärjestöt järjestävät. Näissä tapahtumissa on myös mahdollista tutustua uusiin ihmisiin, niin kuin tuolla jo edellä mainitsin. Näin erään hauskan haalarimerkin, joka kuvaa mielestäni hyvin opiskelijoiden bile-intoa. Siinä luki: ”Tentit voi aina uusia, hyviä bileitä ei!”

Tsemppiä kevääseen!

Nina

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää