• Lääketiede
  • Anna

Tänä torstaina juhlitaan meidän kurssin (eli siis ensimmäisen vuosikurssin) ensimmäisten kurssibileiden merkeissä. Kyseessä on siis meidän EBt eli Esittely Bileet. Kurssimme on suunnitellut ja kuvannut videon (musiikkivideo, en vielä itse tiedä tästä juurikaan), suunnitellut tarjottavat, koristeet ja ainakin tanssiesityksen. Myös enemmän tai vähemmän salainen teema pippaloilta löytyy. Ideana on tarjota vanhemmille vuosikursseille bileet, ja samalla virallisesti esitellä meidän kurssi ja näyttää mihin meistä on.

Tosiaan, en itse tiedä meidän videosta lähes mitään, ja odotan sen paljastumista innolla! Perinteisesti videot ovat olleet todella hienoja ja niihin on panostettu paljon, joten odotukset ovat korkealla! Pääsin mukaan yhteen kohtaukseen, jossa olin niin sanottuna extrana kun taustalle tarvittiin lisää porukkaa. No, pääsinpä mukaan tähänkin! Siis jos edes näyn kuvassa eikä klippiä ole leikattu pois… :D

Lisäksi täällä Turussa on perinne, että vuotta vanhempi vuosikurssi on valmistellut meille lahjavideon ja he antavat meille lahjan. Viime vuosina lahja on ollut vaikka sun mitä (lue hauta-arkku, jolla, huussi…) joten on mielenkiintoista nähdä mitä meille on keksitty. Toivottavasti jotain mikä on edes suhteellisen vaivatonta säilöä seuraavat kolme vuotta kunnes klinikan alkaessa lahja tuhotaan.

Torstai-iltaa siis odotellessa ja lähestyvää joululomaa (tenttiä) fiilistellessä tässä tämmöinen pikku update multa. Loistokasta viikon jatkoa!

-Anna

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää