• Lääketiede
  • Ella

Täällä ruudun takana kirjoittaa vasta valmistunut lääketieteen kandi. Jee, vihdoin! Opintorekisteriin oli jo viime viikon tiistaina tullut merkintä kandin arvosta, mutta perjantaina juhlistettiin kurssin kesken tätä etappia. Kandiksi valmistuminen ei sinänsä muuta mitään, sillä opiskelut jatkuvat samanlaisina vielä koko syksyn, ja vasta keväällä siirrytään klinikkaan eli sairaalaan. Mutta hei, onhan se silti hienoa olla lääketieteen kandi!!



Juhlan teemana oli hautajaiset (joka vuosi kandeilla on Turussa tämä sama teema), sillä ideana on, että hautaamme preklinikan taakse, jotta voimme siirtyä klinikkaan keväällä. Samalla ”hautasimme” yhteiskurssimme, johon kuuluu sekä me yleisen- että hampaan opiskelijat. RIP cursus actulum, jatkossa on enää olemassa cursus actus (yleisen opiskelijat) sekä cursus ingulum (hampaan opiskelijat).


Onnellinen lääketieteenkandi!

 

Päivä alkoi yhden aikaan, kun kokoonnuimme kurssimme kanssa koululle. Kurssimme sai muilta vuosikursseilta hautajaislahjoja, ja kiitokseksi lauloimme jokaisesta kurssista uudelleen sanoitettuja lauluja. Muun muassa Antti Tuiskun Rahan takii kaikui perjantaina medisiinalla.

Tämän jälkeen oli hetki aikaa ottaa valokuvia yhdessä kavereiden kanssa, sekä katsoimme kurssin kesken vanhoja kurssivideoita. Aina kun vuosikurssi järjestää bileet, tehdään samassa myös video, joka katsotaan ensimäistä kertaa bileissä. Tällaisia videoita katsoimme siis perjantaina.

Neljältä meille oli varattu ruokailu Hus Lindmanilla, jonne lähdimme kuvien ottamisen jälkeen. Musta ehdottomasti päivän paras osuus! Ruoka oli hyvää; saimme hakea seisovasta pöydästä kylmiä- ja lämpimiä ruokia sekä lopuksi vielä jälkiruokaa. Nam, ihanaa!

Ruokailu Hus Lindmanilla

Tän jälkeen ilta olisi jatkunut vielä kurssibileillä, joiden teemana oli maaseutu. Itse en jatkanut ruokailusta enää bileisiin, ihan omasta valinnasta johtuen. Kuulostaa joistain ehkä tylsältä, mutta mulle tä oli paras ratkaisu. Onneksi kaikki saavat tehdä niin kuin itsestään tuntuu parhaalta ;) Kokonaisuudessaan oli tosi onnistunut päivä ja ei mun juhlat perjantaihin loppuneet, sillä seuraavana päivänä juhlinta jatkui kotona mulle rakkaiden ihmisten kanssa <3

Lääketieteen kandi -siskon kanssa oli hyvä juhlia mun kandiksi valmistumista.

Tällaiset kandi-kulumiset tänään. Kivaa päivää sulle!

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää