• Lääketiede
  • Ella

Minun on pitänyt kirjoittaa kyseisestä aiheesta jo monta kertaa, mutta joka kerta mieleeni on tullut jotain muuta kirjoitettavaa. Toisaalta syynä saattaa olla ihan myös rohkeuden puute. Haluan kirjoittaa omista kokemuksistani ja siitä, miten itse olen kokenut esimerkiksi kavereiden saamisen lääkiksessä. Melko henkilökohtainen aihe siis!



Ihan aluksi haluan sanoa, että minulla on muutama todella hyvä ystävä, joihin tutustuin heti lääkiksen alussa. Ollaan yhdessä tehty kaikkea kivaa, joista viimeiseksi olimme piknikristeilyllä sen kunniaksi, että patologia on viimein suoritettu. Olenkin siis onnellinen, että olen löytänyt juuri kyseiset ystävät koulusta (tiedän, että luette tämän, joten kiitos teille! <3). En voi kuitenkaan väittää, ettenkö toivoisi, että minulla olisi hieman enemmän ystäviä lääkiksessä. Muutama hyvä ystävä ei kuitenkaan ole ihan hirveästi 200 ihmisen joukosta. Tietenkin tunnen koulusta myös ihmisiä, joiden kanssa olen jutellut, ja joiden luokse voi mennä juttelemaan, jos juuri ne parhaimmat ystävät eivät ole lähettyvillä. Ja sitten on tietysti ne ihmiset, joiden kanssa tulee vain moikattua, jos sattumoisin vaikka törmää kaupungilla. Muutama hyvä ystävä lisää ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, vaikka olenkin ihan tyytyväinen elämääni tällä hetkellä; ystäviähän ei voi ikinä olla liikaa!



Ihana merimaisema piknikristeilyltä :)

Syy siihen, miksi halusin kirjoittaa tästä asiasta, on se, että meidän kurssilla, niin kuin varmasti muillakin, on kaikenlaisia ihmisiä. Osa kuuluu isoon kaveriporukkaan, ja  tuntuu, että  näillä ihmisillä lähes jokatoinen vastaan tuleva ihminen on jokin tuttu. Sitten on tietenkin minun kaltaiset ihmiset, joiden kaveriporukka on vain pienempi. Mutta valitettavasti meidänkin kurssilla on ihmisiä, jotka istuvat yleensä aivan yksin luennoilla. Miksi kenenkään pitää joutua olemaan yksin, kun ympärillä on 200 muuta ihmistä?

Luulen, että yksi syy tähän on se, että kaveriporukat syntyivät melko äkkiä lääkiksen alussa. Kun miettii luentosalia, niin jokainen istuu lähes aina siinä samassa kohtaa salia. Itsekin menen aina automaattisesti omien kavereideni viereen istumaan samaan paikkaan kuin muinakin päivinä. Jos ei vain jostain syystä lääkiksen alussa löytänyt niitä kaltaisiaan kavereita, on nyt myöhemmin vaikea enää tunkeutua mihinkään kaveriporukkaan. Itse en ainakaan voi kuvitella, että menisin keskelle vierasta kaveriporukkaa ajatuksella ”moi, mä vaan nyt päätin tulla tähän istumaan, vaikka en ole edes jutellut teidän kanssa ikinä, ja vaikka aina istunkin ihan muualla”. Ei minua kyllä yhtään haittaisikaan, jos joku näin tekisi, mutta sellaista ei vaan satu kovinkaan usein. Toisin sanoen luennoilla on todella vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Luennoilla kuunnellaan opetusta, ja 15 minuutin tauko luentojen välillä on lyhyt aika tutustua vieraaseen ihmiseen.

Tietenkin toinen tapa saada kavereita on harjoitustyöt, joissa tulee enemmän juteltua ryhmäläistensä kanssa esimerkiksi erilaisia ryhmätöitä tehden. Harkkaryhmä on kuitenkin vain noin 10-20 ihmisen suuruinen, joten jos harkkaryhmään ei sattunut ketään, kenestä haluaisi ihan oikean ystävän, on odotettava puolesta vuodesta vuoteen, ja toivottava, että seuraava ryhmä olisi parempi.

Sitten on tietysti esimerkiksi bileet, jotka ovat hyvä tilaisuus tutustua uusiin kasvoihin. Itse en kuitenkaan välitä yhtään bilettämisestä, enkä haluaisi osallistua bileisiin vain kaverien saamisen toivossa. Ja saattaahan se mennä niinkin, että ihminen, joka ei tykkää bilettää, ei tapaa bileissä juuri niitä etsimiään ystäviä, koska hekään eivät samasta syystä ole bileissä.

En halua tällä tekstillä todellakaan pelotella ketään, mutta halusin rikkoa kenties jonkun virhekäsityksen siitä, että lääkiksessä kaikki olisivat keskenään kavereita ja, että jokainen tuntisi jokaisen. Näin se ei ainakaan ole vielä toisen vuoden keväänä. Moni asia on kuitenkin myös ihan itsestään kiinni. Se on vaan totuus, että uusia kavereita ei vain saa niitä toivomalla, vaan asian eteen on tehtävä jotain. On oltava rohkea, ja myös itse yritettävä tutustua uusiin ihmisiin. Itsellänikin on tässä asiassa vielä parannettavaa, mutta onneksi lääkistä on jäljellä vielä yli neljä vuotta ;)

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää