• Lääketiede
  • Ella

Pääsykokeeseen lukiessani kuulin monesta paikasta, muun muassa sukulaisten suusta sekä omalta valmennuskeskuksen tuutoriltani, että kannattaisi lukea yhdessä jonkun muun lääkikseen hakevan kanssa. Lukupiirien perustamista suositeltiin, koska yhdessä kuulemma oppisi paremmin. Tämä on varmasti osaksi myös totta, mutta itse halusin lukea yksin. Olenkin koonnut alle ajatuksia siitä, miksi päätin lukea yksinäni. Olen myös yrittänyt miettiä lukupiireilyn positiivisia puolia teille, jotka ette vielä tiedä, pitäisikö etsiä lukukaveri, vai lukea omassa rauhassa.

Yksin lukemisen hyviä puolia:

  • Olen todennut, että pystyn työskentelemään tehokkaimmin silloin, kun saan rauhassa miettiä asioita yksin. Kaverin kanssa lukiessa, keskittymiskykyni saattaa helposti herpaantua, koska alan liikaa miettiä sitä, mitä kaverini lukee tai tekee.
  • Lukupiireily lisää yksinkertaisesti minussa stressiä ja ahdistusta. Vaikka yritän, en osaa olla vertaamatta itseäni muihin. Luulen, että jos olisin pääsykokeeseen lukiessani lukenut minua paremman ihmisen kanssa, niin kovalla vaivalla kasaan saamani itseluottamus olisi vähentynyt.
  • Minulla ei oikeastaan ollut ketään, kenen kanssa olisi ollut luonteva lukea. Oli helppo aamulla heti aamupalan jälkeen siirtyä omaan huoneeseen, ja aloittaa lukeminen, saati sitten että olisin joutunut matkustamaan yhteiseen paikkaan, jossa lukeminen olisi tapahtunut.
  • Vaikka olin valmennuskurssilla, etenin täysin omaan tahtiini laskujen kanssa. Laskin oikeastaan ihan kaikkien osa-alueiden laskuja, enkä esimerkiksi pelkkiä säteilylaskuja kerrallaan. Koen, että minulla ei olisi ollut mitään hyötyä siitä, että olisin laskenut kaverin kanssa, kun kuitenkin olisin vain halunnut laskea hiljaa yksinäni. Olisi ollut vaikea edetä jonkun kanssa samaan tahtiin, kun en ollut itsekään sen tarkemmin suunnitellut omaa lukemistani; luin sitä mikä sillä hetkellä tuntui vaikealta tai tärkeältä.
  • Välillä tuntui, että olisi ollut hyvä, jos olisi ollut joku, keneltä kysyä neuvoa. Toisaalta kun sellaista kaveria ei ollut, niin ei auttanut muu kuin yrittää keksiä ratkaisu itse. Tietenkin valmennuskursilla opettajilta voisi aina kysyä neuvoa tarvittaessa, joten en kaveria tämän takiakaan kokenut tarvitsevani.

Yhdessä lukemisen hyviä puolia:

  • Ymmärrän, että monet voivat saada kaverista paljon lisää energiaa lukemiseensa. Jos vaikka oma motivaatio on alhaalla, uskon että vieressä ahkerasti lukevasta kaverista voi saada lisää intoa lukemiseensa.
  • Kun opettaa jotain asiaa kaverille, jota hän ei vielä osaa, saa itse kerrattua asian, ja kenties muistaa sen opettamisen jälkeen vielä paremmin.
  • Yhdessä opiskelu voi olla monipuolisempaa. Jos esimerkiksi molempia väsyttää pelkkä lukeminen, voi toiselta kyseleminen olla kivaa vaihtelua.
  • Lukupiireilyhän ei tarkoita pelkkää lukemista. Opiskelukavereiden kanssa keskustellessa saa varmasti hyvää vertaistukea, kun kaikki ovat samassa tilanteessa. Se on nimittäin varmaa, että kevään aikana jokaiselle tulee epäuskonhetkiä, ja tällöin samassa tilanteessa olevan kaverin kannustus auttaa varmasti.
  • Jokaisen yksin –kohdan alla olevan asian voi tietenkin kääntää positiiviseksi yhdessä lukemisen kannalta. Esimerkiksi, että kaverilta voi kysyä helposti neuvoa, on helppo edetä yhdessä ja laskea samoja laskuja, yhdessä tulee luettua tehokkaammin jne.

Luit siis yksin tai yhdessä kaverin kanssa, niin tärkeintä on, että se toimii sinulle! Ja se toimii sinulle, jos opit koko ajan lisää, tunnet kehittyväsi, ja sinulla on motivaatio korkealla. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä, mikä siihen on syynä. Nyt on aika tehdä muutos lukemiseen, jos koet, että jokin ei toimi!

Paljon tsemppiä lukemisiin! Muistakaa, että jokainen lukemiseen käytetty tunti on palvelus itsellenne – sen avulla olette askeleen lähempänä onnistumista pääsykokeessa!

Kaikki on mahdollista, myös sun sisäänpääsy!

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää