• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Moi!

Lomilla ollaan tiukasti edelleen Etelä-Suomessa. Koulu alkaa 10. tammikuuta, joten pari viikkoa olisi vielä aikaa rentoutua. Tai ainakin melkein rentoutua =D Muistisairaudet-kirja on edelleen pahasti kesken, mutta eiköhän sekin tule tässä pikkuhiljaa luettua. Suurimman osan lomasta olen viettänyt vanhemmillani lähinnä vain oleskellen, lueskellut aikakauslehtiä ja kirjoja, ja nauttinut paitsi vanhempien myös kissojeni seurasta <3 Olen myös tavannut kavereita niin kotipaikkakunnalla kuin Helsingissäkin. Mieheni on viettänyt välillä aikaa vanhemmillani, ja minä olen ollut välillä hänen luonaan Helsingissä, kuten nytkin. Osan joulunpyhistä hän oli myös töissä (!).

Kävin myös Itäkeskuksessa syömässä ja shoppailemassa erään nuoren tuttavapariskuntani ja heidän kahden pienen lapsensa kanssa. Tunnen pariskunnan vuosien takaa, ja oli tosi mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Kävimme Chico’sissa syömässä hyvin ja shoppailimme vaatteita. Minulla on Itiksessä yksi ehdoton suosikkikauppa, joka ei pettänyt odotuksia nytkään ;) Löysin upean talvitakin, hienot farkut sekä kivat olohousut. Lisäksi pari upeasti kimmeltävää ”timantti” rannekorua… Eli kaikkea sellaista mistä tykkään ;) Kyseisestä kaupasta löytyvät ehdottomasti parhaat vaatteet. Lääkärin palkoista voi sitten ehkä ostella vielä hiukan vapaammin kun ei (toivottavasti) tarvitse joka euroa laskea? ;) 

Kävimme myös seurakunnan nuorten pikkujouluissa mieheni kanssa, sielläkin tapasin paljon vanhoja tuttuja ja kavereita. Olimme myös mukana pitämässä kotikaupunkini keskustassa Jeesus-bussia, joka on siellä tavallisesti joka toinen perjantai. Juttelimme paljon erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa, joita bussiin tuli käymään ja pullakahville.

Kävin loman alkupäivinä myös silmäleikkauksessa, jossa vasen silmäni uusintaleikattiin. Kävin huhtikuussa 2009 LASIK-taittovirheleikkauksessa, jonka jälkeen nyt siis sekä oikea että vasen silmäni on kertaalleen uusittu, sikäli kuin kumpaankin silmään jäi likinäköä jäljelle jonkin verran. Tällä hetkellä olen lopputulokseen todella tyytyväinen, ja voin suositella lämpimästi LASIK-leikkausta kaikille taittovirheestä kärsiville. Käytäntö uusintojen ja niiden kustannusten suhteen vaihtelee lääkärin ja toimipisteen mukaan, mutta minut leikannut lääkäri ilmoitti, että leikkauksella on täysi takuu. Mitään rajaa näön huononemiselle ei ole, vaan silmät uusintaleikataan, jollei asiakas on tyytyväinen, ja tämä on maksutonta. Monissa paikoissahan näön täytyy olla huonontunut tiettyyn rajaan saakka, jotta uusintaleikkaus suoritetaan; muussa tapauksessa uusinnasta täytyy maksaa tietty summa. Minun tapauksessani uusinnat ja myös niiden väliset tarkastukset olivat ilmaisia, vaikka vasemman silmän kohdalla tavallisesti käytetty näön huononemiskiintiö ei täyttynytkään. Olen erittäin tyytyväinen rahoilleni saamaani vastineeseen ja palveluun. Minut leikannut lääkäri oli silmäkirurgi Jarno Ylitalo.

Kerron lisää kuulumisia taas lähiaikoina! Oikein mukavaa loppuvuotta kaikille lukijoille!

Annika

 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää