• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Moikka taas!

Tässä vaiheessa, kun jaksoa on jäljellä enää muutama viikko, sitä alkaa taas miettiä, että emmekö me juuri aloittaneet tämän aihepiirin (tässä tapauksessa ruuansulatuselimistön) opiskelun?Aika rientää kuin siivillä!Juuri äsken tuskailin vielä valtavan anatomiamateriaalin kanssa, nyt ollaan pian jo siirtymässä viimeiseen osioon eli ruuansulatuskanavan farmakologiaan (ts. rs-kanavan lääkkeisiin). Sitä ennen meillä on käsittelyssä ruoka-aineiden imeytyminen solutasolla. Muistan kuinka huokaisin helpotuksesta ensimmäisenä vuonna ohittaessamme biokemian ja molekyylibiologian jaksot, mutta eilenpä sainkin taas kaivaa rakkaan kirjani hyllystä ja palaamaan molekyylibiologian ihmeelliseen maailmaan :D Tällä viikolla olemme muutenkin keskittyneet solubiologiaan, torstaina oli taas mikroskopiaa osa II, tutkailtiin muun muassa kielen ja suolen soluja.

En ole vielä kirjoituksissani maininnut, mutta meillä on täällä Helsingin lääkiksessä ihan omantyyppinen opiskelutekniikka: käytössä on ongelmalähtöinen opiskelu. Jakson alussa saamme aina jaksokirjat, jotka sisältävät erilaisia potilastapauksia, joita pbl (=problem based learning) sessioissa avataan ja puretaan. Jokaisella kerralla avataan yksi potilastapaus ja määritellään kyseiseen tapaukseen liittyvät lukuaiheet, jotka ryhmän jäsenten tulee lukea seuraavaan tapaamiseen mennessä. Seuraavan kerran kun ryhmä kokoontuu, puretaan yhdessä puheenjohtajan johdolla luettu asia ja avataan taas uusi tapaus. Kyseistä tekniikkaa käytetään ainakin Helsingissä, mutta muista kaupungeista en itse asiassa ole oikein varma, suurimmassa osassa ei kuitenkaan sitä ole käytössä. Mitä olen kuullut omilta opiskelukavereiltani, niin pbl jakaa aika hyvin mielipiteitä, osa rakastaa (osaa vihaa on turhan jyrkkä ilmaisu :D) ja osa tykkää paljon vähemmän. Itse olen pikemminkin sitä mieltä, että pbl-tykkäämisen määrittelee aika pitkälti henkilön persoona: tykkääkö olla äänessä vai seurata keskustelua, onko luonteeltaan kyselevä vai auliisti tietojaan muille jakeleva jne. Onhan se aika ”pakotettu ja järjestetty” opetushetki: jokaisessa kokoontumisessa on mukana tuutori, jolta voi kysyä tiukan paikan tullen tarkennuksia ja joka jakaa tilaisuuden päättyessä kaikille nimikirjoituksen jaksokirjaan todisteeksi läsnäolosta. Omasta mielestäni pbl tulisi paljon paremmin hyödynnetyksi, jos ryhmät saisi valita itse, käymmehän yleensä kaveriporukallakin vanhoja tenttejä läpi ennen jaksokuulustelua. Toisaalta ymmärrän, että ryhmät on päätetty, koska tuleehan meidän jokaisen tulevan lääkärin totuttautua erilaisiin ihmisiin (=persoonallisuuksiin) ja ryhmädynamiikoihin. Ainakin pbl on siinä mielessä hyvä systeemi, että lukemisen kanssa ei voi paljoa lipsua, asioista on ihan mukava olla perillä käytäessä niitä läpi :) Tästä taas seuraa se, ettei tenttiin tule lisästressiä lukemattomista alueista, koska sitä stressiä kertyy ihan tarpeeksi muutenkin kertaamisesta :D

Mutta tässä taas tämän viikon pohdinnat, see u next week :D

-Marika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää