• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Heippa!

Ja hyvää kevättä kaikille. Tosin tässä odotellaan vaan kovasti että milloin se todellisuudessa alkaa… :D Viikko sai mainion päätöksen kun perjantaina oli embryologian tentti, joka päätti taas hetkeksi viikkotolkulla kestäneen tentteihin lukuputken. Tentti oli keskimääräiseen tenttien vaikeustasoon nähden mielestäni ihanan helppo!!! Se oli lyhyt, ja tehtävien joukosta löytyi mm. ristikko, yhdistämistehtävä ja anagrammeja… Kyseinen opettaja saisi minun puolestani tehdä kaikkien kurssien tentit! :D Hän on muutenkin todella hauska ja rento opettaja. Toki myös hyvä ja pätevä sellainen. Joka tapauksessa odotan/uskon saavani tentistä hyvän arvosanan, ja tästä on taas hyvä jatkaa opiskeluja hyvillä mielin eteenpäin. Embryologian kurssi oli myös asiasisällöltään aidosti todella mielenkiintoinen. Hedelmöitys, alkion/sikiön kehitys ja lopulta lapsen syntymä kaikkine niihin liittyvine vaiheineen, osatekijöineen ja mahdollisine riskeineen ja häiriöineen koskettaa jokaisen ihmisen elämää ja puhutteli ainakin itseäni todella syvästi.

Asuintalossani on nyt meneillään putkiremontti, ja meteli on sen mukainen. Luinkin tällä viikolla päivisin tenttiin koulun kirjaston lukusalissa. Siellä oli kyllä ihan hyvä ympäristö keskittyä lukemiseen. Monihan lukee tentteihin aina vallan kirjastossa. Itse pystyn keskittymään lukemiseen yhtä hyvin kotona kuin kirjastossa. Muutan myös kuukauden päästä uuteen asuntoon :) 

Ensi viikolla tiedossa on joka päivä harjoitustöitä LBK2 ja histologian osalta. Histologiahan keskittyy kudoksiin ja niiden tutkimiseen.

Olen pitkään haaveillut siitymisestä Helsinkiin, ja laitoinpa nyt sitten hakupaperit Helsingin lääkikseen :D En tosin ole vielä varma, menenkö pääsykokeeseen. Kuopiossa minulla on kuitenkin asiat mallillaan, ja uudelle paikkakunnalle muutossa on aina kauhea ruljanssi ja myös rahanmeno… Kuitenkin vietän mielelläni aikaa Etelä-Suomessa, ja mieluiten täällä asuisinkin. Olen nytkin Helsingissä käymässä. Mutta asia on toistaiseksi harkinnassa! Sitäpaitsi ei ole lainkaan varmaa, pääsisinkö enää ylipäätään sisään :D Viime vuoden pääsykokeen aikaan olin huippuhyvässä terässä ja laskukunnossa, mutta nyt en ole vuoteen laskenut käytännössä yhtään mitään. Myöskään Galenosta en ole sen jälkeen vilkaissutkaan; toki anatomia on tänä vuonna koulussa käsitelty ja lienee hyvässä hallinnassa, mutta ihmisen fysiologiaan palataan vasta toisena vuonna, ja se on kuitenkin Gallussa tärkeässä osassa…

Mutta eipä tässä sen kummempaa tällä kertaa! Opiskelkaahan ahkerasti! Se kannattaa! ;)

Annika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää