• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Heippa lukijat!

Ja ihan ensiksi sydämelliset onnittelut kaikille lääkikseen tänä vuonna sisään päässeille, kuulin tänään että uudet ykköset on jo valittu, joten tosiaan ei muuta kuin sylikaupalla onnea kaikille joiden kova uurastus ja työnteko palkittiin toivotulla tavalla :) Fiilis on varmasti mahtava, tiedän ja muistan sen itse viime vuodelta kun pääsin sisään, kenties yksi elämän isoimpia onnistumisen hetkiä. Palkitkaa itsenne, ne jotka pääsitte sisään, niin minäkin tein ;) Ja ne, joita ei tänä vuonna onnistanut: älkää masentuko, sillä teitte varmasti parhaanne, ja jos elämäntilanne yms olosuhteet sallivat, niin ei muuta kuin ensi vuonna yrittämään uudestaan uudella tarmolla!

Itse olen tosiaan koulun loppumisen jälkeen tässä tehnyt syventävien opintoja, ts. tutustunut artikkeleihin ja kirjallisuuteen ja kirjoittanut syväreihin liittyvää raporttia, jonka keskeisen osan muodostaa kirjallisuuskatsaus. Viimeksi eilen tapasin taas ohjaajani, jonka kanssa keskusteltuani pääsen nyt taas projektissa eteenpäin. Raportti kaipaa itse asiassa enää pientä hiomista. Ennalta ilmoitetusta poiketen projektimme ei ilmeisesti sittenkään etene heinäkuun aikana, joten minulla onkin loppukesä luultavasti nyt sitten ihan aitoa täysipainoista lomaa :D En pane tätä ollenkaan pahakseni, vaan on todella ihanaa saada vain rentoutua ilman mitään koulun tai työn paineita ja tehdä mitä huvittaa. Syväriprojektin teen loppuun sitten mahdollisesti syksyllä kunhan hanke taas lähtee etenemään. Tuollaiset isot tutkimusprojektithan ovat aina monen eri tekijän, henkilön ja osan summa, ja aikataulut yms. vaativat toisinaan hieman järjestelyä. Loppujen lopuksihan minun olisi tarkoitus kirjoittaa tutkimushankkeen kyseessä olevasta osasta kansainvälinen englanninkielinen artikkeli julkaistavaksi kansainvälisessä lääketieteellisessä julkaisussa :) Siinä sitä on haastetta, no onneksi opiskelin englantia yliopistossa viisi vuotta ennen lääkikseen siitymistäni niin luulisi englannin kielen ainakin sujuvan joten kuten ;)

Bloggaan tästedes kesän aikana noin kuukauden välein, palaan jakamaan kanssanne viikoittaisia lääkistunnelmia taas ensi syksynä, sitten jo LT2:sena :) Eipä tässä oikeastaan muuta kuin loistavaa kesän jatkoa, nauttikaa lomasta ne joilla sitä on ja jotka ovat töissä tms niin nauttikaa kesästä ylipäänsä :D Ja hyvää + turvallista jussia!

Annika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää