• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Heipsan!

Niin se on viikko vierähtänyt, ja myöskin TK-päivät siinä sivussa. Torstai ja perjantai vietettiin tosiaan terveyskeskuslääkärin (ja samalla hoitajienkin) työhön tutustuessa, osa yliopiston järjestämissä opetusterveyskeskuksissa, osa omatoimisesti järjestämissään paikoissa. Itse olin eräällä pienellä paikkakunnalla. Sain yhdistettyä reissuun myös sukulaisvierailuja, joten matka oli sinänsä oikein monipuolinen. Seurasin lääkärin työskentelyä eri osastoilla ja tilanteissa. Torstaina kävimme viikoittaisella vanhusosastokäynnillä, jossa hoidettiin paperiasioita, uusittiin reseptejä sekä tutkittiin muutama potilas. Kaikkien potilaiden henkilökohtainen läpikäyminen ei ole joka kerta mahdollista potilaiden suuren määrän takia. Vanhusosastoja on kolme eri tilanteissa olevia potilaita varten. Torstaina pidettiin myös vastaanottoa sekä hoidettiin muita paperiasioita. Perjantaiaamuna pääsin osallistumaan lääkäreiden viikoittaiseen kokoukseen. Lääkäreitä oli kokouksessa paikalla kymmenkunta. Paikallisen apteekin edustajat olivat mukana kokouksessa keskustelemassa yhteistyön ja esim. tiedonkulun kehittämisestä terveyskeskuksen ja apteekin välillä. Toki hyvät kahvit saatiin siinä sivussa :) Kokouksen jälkeen tein TK-päivien ohjelmaan kuuluvan pitkäaikaispotilaan haastattelun eräälle monisairaalle potilaalle. Haastattelin raporttia varten myös erästä hoitajaa pitkäaikaispotilaiden hoitoon liittyvistä erityishaasteista ja -ongelmista. Ohjaava lääkärini hoiti tällä välin omia paperitöitään. Lounaan jälkeen pidimme jälleen ajanvarausvastaanottoa.

TK-päivien aikana huomasin jälleen, miten monenlaisiin eri tilanteisiin TK-lääkärikin saattaa työssään joutua. Lääkäri saattaa päivänsä aikana tehdä helpostikin esim. gynekologisen tutkimuksen, piikittää kortisonia potilaan yhteen tai useampaan niveleen, ommella tikkejä vuotavien avohaavojen peitoksi, ottaa hansikoidulla sormellaan näytteen potilaan peräsuolen sisällöstä… sekä käydä vanhusosastolla toteamassa vanhuksen kuolleeksi. Päivä saattaa tosiaan tuoda eteen lähestulkoon mitä tahansa. Juuri se on kuitenkin yksi lääkärin työn hienouksista – etenkin nimenomaan TK:ssa. Onko TK-lääkärin työ todellakin suotta usein niin aliarvostettua ja ylenkatsottua? Epäilemättä siinä on kuitenkin oma viehätyksensä.  :) Seuraamani lääkäri oli nuoresta iästään huolimatta hyvin tehokas, ammattitaitoinen ja määrätietoinen. En voinut kuin ihailla hänen työskentelyään, ja toivoa omaavani itsekin jonain päivänä niin varmat ja epäröimättömät otteet.  :) Jään odottamaan ensi vuoden TK-jaksoa!

Annika

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää