• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Syyslukukausi alkaa olla huomista anatomian lopputenttiä vaille pulkassa!

Joulukuu on ollut koulun suhteen melko hiljainen täällä Oulussa. Luennot loppuivat jo marraskuun loppupuolella ja viimeisiä anatomian harjoitustöitä lukuun ottamatta koulua ei ole ollut. Tyhjän pätkän lukujärjestyksessä selittää joulukuun alussa alkanut vapaavalintainen dissektiokurssi, jolle Oulussa valitaan opiskelijat opintomenestyksen perusteella – muilla lukujärjestykseen jäi siis tällainen parin viikon hiljaisempi jakso. Koulun jättämää tyhjiötä on tullut paikattua enemmän tai vähemmän tehokkaalla tenttiin lukemisella, useammilla pikkujouluilla, joulusiivouksella ja muulla joulupuuhastelulla. Tenttiin lukemista ja lievähkö tenttistressiä sisältänyt varaslähtö joululomaan, siis!

Tenttiin lukemisen olisi saanut aloittaa paljon aikaisemmin, tuntuu ettei tämä puolisentoista viikkoa ole riittänyt mihinkään.  Asiaa on paljon, mutta eiköhän useamman kuukauden pakertaminen makrojen ja histojen kanssa näy jossain. Osa tenttialueesta on kuitenkin jo tuttua Galenoksesta ja lukion biologiastakin, eli uuden asian sekaan mahtuu varmaan jotain jo selkäytimeen iskostunuttakin :D Toivotaan parasta, joululoma on huomattavasti rentouttavampi jos tentin uusinta ei kummittele mielessä..

Näin ensimmäisen lukukauden jälkeen tuntuu edelleen siltä, että opiskelee ihan oikealla alalla. Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani totesin, Oulun lääkis tuntuu jotenkin kotoisalta ja kouluun on aina ollut mukava lähteä – paitsi niinä hetkinä, kun kello ei ole vielä kahdeksaa, ulkona on pimeää sekä reippaasti pakkasta ja pyörä on umpijäässä.. Kevättä odotellessa!

Omalta osaltani kevätlukukausi alkaa tammikuun puolenvälin tienoilla tieteellisen tutkimuksen perusteet -nimisellä kurssilla (en malta odottaa..) ja kansanterveydellä, sillä sain biokemian kurssin kemian osuuden korvaavan tentin läpi, jee! Joululomanihan piteni siis neljällä päivällä – melko ruhtinaallisesti.. ;) 

Hyvät joulut ja uudet vuodet kaikille lukijoille, muistakaa myös lomailla ja kerätä voimia kevättä varten! :)

ps. Pahoittelen otsikkoa, joka on olevinaan ovela..

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää