• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Otsikosta jo varmaan huomaa, että tänään minulla on ollut oikein biologia painotteinen päivä. Harmillisesti tänään lukemista tuli vain noin neljä tuntia, koska koulussa opintopisteiden kerääminen tenttien parissa vei päivästäni suurimman osan. Tämä tuntien vähyys tältä päivältä onneksi saadaan korjattua pääsiäislomalla lukemalla paljon. Olen kaikesta muusta huolimatta tehnyt kovasti tehtäviä biologiaan liittyen. Biologian tehtävät on ihan kivoja, paitsi ranne väsyy päivän mittaan paljosta kirjoittamisesta.

Pari viikkoa sitten meillä oli kurssilla ensimmäinen välikoe. Välikokeessa oli tasaisesti tehtäviä kemiasta, biologiasta ja fysiikasta. Koe oli sopivan haastavan, muttei mielestäni mikään erittäin vaikea. Tästä huolimatta tein jonkun verran virheitä ja onnistumisprosenttini oli noin 75% kemian ja fysiikan osalta. Suurin ongelmani kokeissa oli huolimattomuusvirheet. Tohelsin tehdä innolla koetta kiiressä eteenpäin ja samalla jätin huomioimatta muutamia aika oleellisiakin asioita laskuissa. Vaikka huolimattomuusvirheet ovat pieniä virheitä, voi ne aiheuttaa vielä joku päivä, kuten 24.5.2013, suuren haitan.

Toisaalta ongelmasta on jo puolet hoidettu, kun sen tiedostaa. Jos tällä hetkellä suurin ongelma minulle on huolimattomuusvirheet, täytyy niiden välttämistä alkaa harjoittelemaan. Tässä muutama keino, joilla aion päästä tyhmistä huolimattomuusvirheistäni eroon ennen toukokuun 24. päivää.

  1. Laske kotonakin jokainen tehtävä huolellisesti, äläkä vain sinne päin.
  2. Älä lunttaa heti kirjan takaa vastausmallia, jos vastaus on väärä, vaan etsi virhe itse.
  3. Laske paljon ja kiireessä (onneksi on vielä 2 koetta kurssinkin osalta tulossa)

Välikokeen suorittamisen lisäksi olen tasaiseen tahtiin käynyt jokaisella kurssi kerralla mitä meillä on ollut. Kemia ja biologia osittain tuntuu olevan ihan hallinnassa, mutta fysiikan mielenkiintoinen maailma osaa aiheuttaa aika ajoin päänvaivaa. Päänvaivasta huolimatta en ole lannistunut vaan laskenut laskuja kahta kauheammin. Kuten jo viimeksikin kirjoitin momenttilaskut ja pyörimisjutut osaa olla vaikeita, mutta niidenkin laskeminen on helpottunut huomattavasti treenaamisen myötä. Tällä hetkellä keskityn sähköön, sähkömagneettisiin ja aineeseen sekä säteilyyn eli lyhyemmin fysiikan kurssien 6, 7 ja 8 asioihin.

Nyt kannattaa sitten kaikkien innokkaiden laittaa hakupaperit yhteishaussa menemään, jotta pääsykokeeseen osallistuminen sitten 24.5 on mahdollista.Tsemppiä kaikille, vaikka välillä vähän väsyttäisi ja lukeminen ja/tai laskeminen maistuisi puulta. Nyt on aloitettava alle 2 kuukauden pituinen loppukiri valmistautumisessa.

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää