• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Heipä vaan taas kaikille – liian pitkästä aikaa tosiaan, mutta päätin ehtiä tulla kertoilemaan vielä melkein viimeiset kuulumiset lääkiksen puolelta ja toivottamaan kovasti tsemppiä kohta edessäolevaan pääsykokeeseen.

Ihan ensinäkin täytyy sanoa, että en voi melkein uskoa, miten nopeasti ensimmäinen vuosi lääkiksessä opiskellessa on mennyt! Tuntuu aivan käsittämättömältä, sillä juurihan vasta aloitin täällä opiskelun; jalkauduin hieman epävarmana fetuksena kampusalueelle, vietin täysin ensimmäiset päivät luotettavien tuutoreiden holhottavana, tutustuin uusiin mahtaviin ihmisiin sitä vauhtia, että uusien nimien opettelu sai pään täysin sekaisin, vietin mahtavia iltoja lääkiksen tutustumistoiminnan merkeissä, sain ensikosketuksen yliopistoelämään ja itse opiskeluun, tajusin, että tietyistä opiskelijaruokaloista saa hyviä salaatteja lounaaksi ja kuulin lähes jokaiselta vanhemmalta kollegalta, että elän kuulemma nyt koko lääkiksen parasta aikaa.

No, noita aikoja on eletty nyt vielä viimestä viikkoa vaille lääkiksen ensimmäinen lukuvuosi. Olo on toisaalta haikea kuin koulun kevätjuhlassa, vaikka meillä ei sellaista järjestetäkään. Toisaalta mieli iloitsee siitä, että vielä viikko ja endokrinologian tentti, sitten pääsen kesälomalle ja nauttimaan toivottavasti aurinkoisista säistä ja tekemään jotain muuta kuin kuluttamaan luentosalin penkkejä. Osa haikeudesta tulee myös siitä, että näin eilen viimeistä kertaa ihanat tuutoroitavat valmennuskurssilaiset simuloidun kokeen palautuksen yhteydessä. Vaikka aikaa ei siihen ollutkaan, olisin jokaista halunnut erikseen kiittää mielestäni onnistuneesta yhteisestä keväästä ja siitä työstä, jota he ovat viime kuukausien aikana tehneet lääkikseen pääsemisen eteen. Toivon, että näen mahdollisimman monta tuttua kasvoa sitten syksyllä uusien fetusten joukossa, hieman epävarmana kaiken uuden keskellä, mutta silti reippaana ja luottavaisena tulevien opiskelujen suhteen. Se olisi mielestäni suurin palkinto kurssituutoroinnista: nähdä mahdollisimman monen onnistuneen ja iloitsevan opiskelupaikastaan.

Jokaisen tuleva fetusvuosi on toki oma ja erilaisensa, mutta toivoisin, että siihen sisältyisi samoja onnistuneita kokemuksia kuin mitä itselläni oli: tavata maailman mahtavimpia, samanhenkisiä ihmisiä, muodostaa oma persoonallinen kurssi, jonka puitteissa saa tarvittaessa tukea niin opiskelujen kuin vapaa-ajan suhteen, päästä sisään lääketieteen uskomattoman mielenkiintoiseen maailmaan, löytää se sisäinen medisiinari, dentisti tai eläinlääketieteen opiskelja, joka jaksaisi alituisesti olla kriittinen mutta ahkera opiskelija, kyseenalaistaa ja etsiä ratkaisuja ilmeneviin kysymyksiin, ja kehittää niin itseään kuin kurssikollegoita. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta sanoisin myös, että kaikki se on enemmän kuin mahdollista. Jokaisella lääkikseen päässeellä tulee olemaan vastuu opiskelustaan ja tulevasta ammatistaan, mutta vielä sitä suurempi etuoikeus nauttia kaikista niistä mahdollisuuksista, joita tämä ala tarjoaa.

Tulin itse juuri kotiin opiskelukavereiden yhteisestä piknik-tapaamisesta. Piknik puistossa päättyi hieman yllättäen sadekuuroon, mutta onneksi pääsimme jatkamaan illanviettoa erään opiskelijan luokse. Kotimatkalla mietin jo valmiiksi, mitä tulisin tähän tekstiin kirjoittamaan sekä sitä, miten sitä tulikin päätyneeksi tähän pisteeseen, tutustuneeksi juuri näihin ihmisiin. En mielestäni selvinnyt kyseisestä pohdinnasta ilman suurempaa melankoliaa ja syvällistä pohdintaa kaiken, jopa koko elämän, tarkoituksesta. Siksi en alakaan luotaamaan noita ajatuksia tähän, osittain sen vuoksi, että voisin kirjoittaa jostain konkreettisemmastakin, ja toiseksi siksi, että siitä tekstistä tulisi hyvinkin pitkä, ja joudun kirjoittamaan tällä hetkellä vieraalla kannettavalla, jonka näppäimistö ei aivan vielä luontevasti taitu sormien alle, aiheuttaen ajoittaista verenpaineen nousua ja ahdistusta.

Lisäksi konkretiaa ei ole aivan viisasta unohtaa ihan vielä. Lääkiksessä olisi vielä ensi viikko jäljellä endokrinologian kurssia eli lähinnä eri hormonien vaikutusmekanismeja opettelua. Opintokokonaisuuden aihe on hyvinkin mielenkiintoinen, vaikka luentoja onkin nyt vain reilun viikon verran ennen tenttiä. Toisaalta tällainen pikakurssi on aika sopiva juuri ennen lomaa, sillä se pakottaa sisäistämään asioita samantien luentojen yhteydessä, kun opiskelun lykkäämiseen ei oikein ole varaa. Kurssi on myös hyvin kompakti eikä mitenkään äärettömän vaikeakaan, oikeastaan melko looginen ja ainakin erittäin hyödyllinen. Tämän jälkeen olisi tarkoitus tehdä muutama glukokortikoidiaiheinen verkkotehtävä, kerrankin hyvissä ajoin ennen deadlinea. Viikonloppu meneekin sitten jo torstain tenttiin lukiessa, toivottavasti aurinkoisessa säässä vaikkapa jossain puistossa. Tasan viikon päästä olisi tarkoitus iloita ensimmäisesta oikeasta kesälomapäivästä ja toivoa, että kaikkien pääsykoe perjantaina meni onnistuneesti.

Pääsykokeesta sen verran, että tajusin oikeastaan viime viikolla, että totta, pianhan tuokin koe taas järjestetään uusille hakijoille! Samalla aloin todella miettiä, millaisia ajatuksia esimerkiksi omien tuutoroitavien mielessä liikkuu ja kuinka paljon he mahtavat jännittää tulevaa koetta. Mietin, olenko onnistunut korostamaan tarpeeksi rauhallista asennetta kokeessa, sitä, että aina on aikaa vetää aluksi hetki henkeä ja selata koe rauhassa läpi, lukea tehtävänannot huolella, ja tärkeimpänä: saapua kokeeseen itsevarmana ja luottaa omiin taitoihin. Voin melkein sanoa, että aloin jo viime viikolla tuntea pientä jännitystä kaikkien toiveikkaiden hakijoiden puolesta, erityisesti omien kurssilaisten. Jotenkin se, että kevään työ kulminoituu nyt tähän, on ehkä ajatus, jota itse en edes oikeastaan ehtinyt vuosi sitten tajuamaan. Sitä vain porskutti eteenpäin rauhallisella mielellä ja katsoi, mitä tulevan piti. Toivon todella, että sama rauha ja stressitön olotila on tavoittanut mahdollisimman monen ja säilyy aina pääsykokeeseen asti. Siinä vaiheessa, kun varsinainen työ on kotona, kirjastossa tai valmenuskurssilla tehty, on aika luottaa omiin kykyihin ja tehdä itselleen vielä se suurin palvelus: tehdä kokeessa parhaansa pitämällä ajatukset kasassa, hermoilematta.

Tiedän, että helppo se on sanoa, että hyvin se pääsykoe menee. Monilla varmasti meneekin. Ja jos ei mene, niin ei elämä siihen lopu. Niin paljon kuin lääkistä täällä olenkin ehtinyt hehkuttaa tässäkin postauksessa, on sitä elämää lääkiksen ulkopuolellakin. Itselläni sen tajuaminen vaati oikeastaan lääkisopiskelujen aloittamisen, sillä niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, lääkiksessä olen todella sisäistänyt sen, että elämä ei voi olla pelkästään opiskelua, ei liioin lääkistä kuin mitään muutakaan. Kun tehtävänämme oli kirjoittaa opettajatuutorointia varten eräänlainen pohdintaessee tästä vuodesta ja saavutuksista opiskelijana, mainitsin omana henkilökohtaisena onnistumisena tasapainon löytämisen opiskelun ja muun elämän välillä. Vaati se aluksi totuttelua, yritystä ja epäonnistumista, kantapään kautta oppimista, mutta yhtä arvokkaana kuin lääkiksen tarjoaman teoreettisen tiedon oppimista pidän tämän alan tarjoamaa mahdollisuutta kasvaa niin ihmisenä kuin medisiinarinakin. Ja juuri se ihmisenä kasvaminen onkin se haastava mutta samalla palkitseva osuus. Kasvua tapahtuu varmasti aina, mutta onko se aina oikeaan suuntaan? Uskon, että täällä se sitä onkin ollut ja tulee toivottavasti olemaan vastaisuudessakin.

Huomaan, että lipsuin konkreettisesta jälleen filosofiseen pohdintaan. Toisaalta, kun kyllästytän nyt kerralla itsenikin tähän, niin voin hyvällä omallatunnolla kertoilla ensi viikon tentin jälkeen kevään viimeisessä kirjoittelussa pelkästään viimeisestä viikosta, luennoista ja tentistä sekä toivottaa kaikille hyvää kesälomaa. Joten sallittakoon tämä humanismi. Huomaan myös, että olen jättänyt vallan kertomatta kuulumiset Proffajuhlista, joihin osallistuin lääkisavecini kanssa jokin aika sitten. Proffiksethan ovat Turun lääketieteellisen tiedekunnan perinteiset vuosijuhlat ja kiistatta yhdet Suomen parhaista vuosijuhlista – nyt ainakin myös itse koettuna voin todellakin yhtyä tuohon väitteeseen. Sanoisin, että eipä tuosta voi paljon juhlallisemmaksi enää päästä. Ensimmäisen päivän juhlallisuudet sisälsivät cocktail-tilaisuuden Tyksin uudessa sairaalassa, akateemisen kolmen ruokalajin illallisen VPK-talolla, jatkot Klubilla mahtavan esiintyjäbändin voimin sekä jatkojen jatkot lääkiksen Tivolilla. Toinen juhlapäivä alkoi aamulla Medisiinalta, josta oli järjestetty bussikuljetus salaiseen sillis-paikkaan silliaamiaiselle. Teemana silliksellä oli ”space” ja oma asuni käsitti avaruussukkulan oranssin kantoraketin. Selkään olin askarrellut maitotölkeistä omasta mielestäni hienon raketin. Sillikseltä oli kuljetus varsin pitkän matkan päähän saunalle, josta sai myös ravitsemuksellista täydennystä, hyppelyä pomppulinnassa ja makkaranpaistoa sekä rentoa auringonottoa. Saunalta oli matka takaisin Turkuun Tivolille saunan jatkoille, jossa tanssitiinkin jälleen mahtavaan musiikkiin ties mihin asti.

Kaiken kaikkiaan aivan superviikonloppu! Ja mielestäni jälleen osoitus lääkisläisten kykeneväisyydestä ja kekseliäisyydestä. Uskon, ja voin kyllä jo luvatakin tuleville fetuksille, että lääkiksen viihteellinen puoli tulee varmasti olemaan monipuolisempaa kuin luulettekaan. Ja niitä tapahtumia ehtii koluamaan ihan riittämiin sitten syksystä alkaen! Nyt kun sain tuonkin rästitehtävän pois tehtävälistalta, siirrynkin jo varmaan niihin seuraaviin elikkä endon verkkotehtävien pohdintaan. Palailen tänne vielä viimeisen kerran ennen kesälomaa noin viikon päästä, ja pakkailen siinä yhteen tämän vuoden viimeisen kurssin jutut.

Sitä ennen: aidosti onnea ja menestystä jokaiselle tulevaan pääsykokeeseen ja voimia viimeiselle viikolle! Muistakaa rauhoittaa lukeminen viimestään ensi viikon aikana, korkeintaan kerratkaa ehkä tärkeimmät kokonaisuudet/vaikeimmat asiat, älkää yrittäkö opetella liikaa pikkutietoa ajatuksien sotkemiseksi, luokaa itsellenne hyvä, itsevarma ja positiivinen mieli koetta varten ja käykää vaikka ostamassa ne korvatulpat. Omille kurssilaisilleni sanoisin erityisesti, että näemme sitten uudestaan ensi syksynä, hieman vain eri tunnelmissa kuin mitä tähän asti.  Pidän teille kaikille peukkuja perjantaina, vaikka tiedän, että osaatte ja teette parhaanne! ONNEA!

Maria

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää