• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

Ensimmäinen viikko meni tosi nopeasti infoihin ja uuteen yliopistoon tutustuessa. Oli kieli-, kirjasto- ja kurssi-infoja. Kaikki nämä asiat ovat tärkeitä käydä alussa läpi, jotta alkuun pääsee sutjakasti. Itä-Suomen yliopistoon oli helppo tulla, koska jo ensimmäisenä päivänä ystävälliset ja huolehtivaiset lääketieteen tuutorit ottivat meidän huomaansa ja pitivät huolen, ettei kukaan jää yksin opintoja aloitellessa.

Lisäksi aikaa ja energiaa meni paljon myös uusiin ihmisiin tutustuessa. Kurssikavereita on reilu sata kappaletta ja tähän mennessä muistan noin kymmenen ihmisen nimen, joten opettelua vielä tulee riittämään. Uusiin kurssikavereihin on ilo tutustua, koska heidän kanssa tulee vietettyä vielä useampi vuosi yhdessä. Luulen myös ryhmätöiden onnistuvan paremmin, kun tuntuu edes osan porukasta hyvin.

Kurssi-infoissa käytiin läpi tulevaa tuki- ja liikuntaelimistön anatomian kurssia. Tässä vaiheessa latinan kielellä opiskelu tuntuu aika haastavalta. Lisäksi ihmiskarttoja katsellessa tuntuu, että opittavaa tulee olemaan huimasti. Kaikki on tässä vaiheessa vielä niin uutta ja ihmeellistä, että uskon kaikkeen tottumisen vievän vähän aikaa. Lisäksi toivon, että ahkera luennoilla istuminen ja pienimuotoinen puuhastelu anatomian parissa vapaa-ajalla tulee olemaan avain onnistumiseen tämän kurssin suhteen. Ilmoittelen myöhemmin mitenkä nämä uudet asiat sitten loppujen lopuksi tuli opittuakaan.

Päästyäni uuteen yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä en ole katunut rankkaa kevättäni päivääkään. Kaikki uhrauksen vapaa-ajan, kavereiden ja harrastusten suhteen mielestäni kannatti. Eihän elämä tietysti saa olla pelkkää puurtamistakaan, mutta muutama kuukausi kannattaa kyllä uhrata. Nyt päästyäni sisään kerkeän harrastaa ja viettää aikaa kavereiden kanssa mainiosti opiskelujeni sivussa. Kannustan kaikkia hakijoita keräämään nyt syksyllä energiaa tulevaa kevään lukemista varten ja mahdollisesti aloittaa lukuhommiakin!

 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Loppurutistus jäljellä

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt reilu kuukausi. Se kertoo siis siitä, että kiirettä on pitänyt opiskelujen parissa. Toisaalta olen kyllä ehtinyt tekemään...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kuulumisia ja vapputunnelmia

Viime viikot ovat hurahtaneet ohi kummalliseen tahtiin. Pääsiäisen loma, tentin lähestyminen, valinnaiskurssien loppuun suorittaminen ja vappuhulinoiden alku ovat saaneet ajantajuni...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Yleislääketiede

Kevään viimeinen kurssi alkoi tällä viikolla, ja se on siis yleislääketiede. Potilaita tässä kurssissa ei tutkita, vaan kaikki opetus on seminaareja. Samaan aikaan...

Lue lisää