• Lääketiede
  • Valmennuskeskus

On se kyllä ihmeellistä, että kuinka nopeasti tämä ensimmäinen syksy meni. Vaikka joutui opiskelmaan välillä ihan hiki hatussa ihmisen anatomiaa, oli tämä aika kuitenkin mieleistä. Jään kyllä innolla odottamaan tulevaa kevättä ja tulevia kursseja. Keväällä on tiedossa muun muassa biokemiaa.

Yksi hienoimmista asioista tässä syksyssä oli ehdottomasti uudet kaverit. Pulmalliset tehtävät on voinut ratkoa yhdessä ja kysyä apua, mikäli osa tehtävistä on jäänyt askarruttamaan. Yleensä kaikki anatomian kiekurat ja ihmetykset on tullut ratkaistua porukassa. Ensimmäiset viikot syksyllä oli tärkeitä uusien suhteiden solmimisessa, koska opiskelun alettua ei aikaa ole jäänyt samalla tavalla kaikkiin iltamenoihin. Toisaalta kyllä innokkaimmat ovat kerenneet käydä kiertämässä useammatkin juhlat, eikä tenttituloksissa ole ollut valittamista.

Näin ensimmäiset puolen vuoden peruusteella opiskelu lääketieteellisessä ei ole mitään mahdotonta hommaa. Olen käynyt yleensä aina luennoilla ja tehnyt omatoimisia tehtäviä, mikäli niitä on kurssilla ollut. Ennen tenttiä koealuetta tulee kertailtua sen verran, että mielestään sen osaa. Ainakin tähän mennessä tulokset ovat olleet tarpeeksi hyviä ja tenteistä on päästy läpi. Tietysti viimeisimpiä tuloksia ei vielä tiedä, joten niitä odotellessa.

Nyt sitten on viimeistään aika päästää koulujtuista irti vähäksi aikaa. Koulujuttujen tilalle täytyy alkaa miettimään kinkkuja, suklaata ja kuusen koristelua. Toivon myös, että kaikki jo pääsykokeisiin valmistautujatkin nauttii joulusta, koska keväällä kerkeää sitten huhkia.

Hyvää joulua kaikille! *<:)

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää