• Lääketiede
  • Ella

Moi taas! Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa ylös tavoitteita tulevalle vuodelle. Jos oon ihan rehellinen, niin mulla ei oikeastaan viime vuodelle ollut edes sen suurempia tavoitteita. Toisin sanoen nautin vain siitä, että sain vihdoin opiskella unelma-alaani, enkä mielestäni stressannut liikaa koulua ja silti olin todella tyytyväinen tuloksiini. No en ajatellut vieläkään lopettaa opiskelusta nauttimista, mutta tänä vuonna ajattelin vähän hahmotella itselleni, mitä haluan ja tavoittelen lääkiksen kakkosvuodelta.

  1. Pyrin saamaan tenteistä hyvät arvosanat. Tiedän, että lääkiksessä ei todellakaan opiskella vain tenttejä varten, ja pelkkä tentin arvosana ei välttämättä kerro kaikkea osaamisesta, sillä tentin kysymykset saattavat olla joskus todella pikkutarkkoja. Tenttien arvosanoilla ei sinänsä ole edes merkitystä, mutta kyllä ne ainakin minulle pienenä motivaattorina toimivat. Tavoitteeni on saada jokaisesta tentistä vähintään kolmonen, neloseen olen todella tyytyväinen ja, jos saan vitosen, niin olen superiloinen. Hui, tuntuupa pelottavalta paljastaa tavoitteensa näin kaikille, mutta nyt on ainakin mustaa valkoisella, josta voi käydä tarkistamassa, jos ne sattuvat unohtumaan ;)
  2. Haluan pitää hyvän opiskelutekniikkani ja kehittää sitä entisestään. Tavoitteeni on oppia liittämään nyt kakkosella tulevaa uutta tietoa jo viime vuonna opittuun. Tavoitteeni on myös kerrata aina ykkösvuoden asioita, jos tuntuu että se on tarpeellista. Kertaushan on opintojen äiti!
  3. Käytäntöä olisi myös kiva oppia enemmän teorian ohessa. Näin ollen tavoitteeni on vapaaehtoisesti harjoitella esimerkiksi sydämen auskultaatiota eli kuuntelua. Stetareilla oman sydämen kuuntelu saattaa olla hieman haastavaa, joten perhe ja sukulaiset saa toimia jälleen kerran koekaniineina.
  4. Tavoitteeni on myös kakkosvuonna olla liikaa stressaamatta koulua, sillä se ei itselläni paranna yhtään tuloksia. Viime vuonna en lukenut lähes lainkaan enää viimeisenä päivänä ennen tenttiä, ja pyrin pitämään tämän tavan myös tänä vuonna. En tietenkään kiellä itseäni lukemasta viimeisenä päivänä, jos se on minusta tarpeellista, mutta pyrin välttämään niin sanottua paniikkilukemista ja sitä että kertaan asiat uudelleen ja uudelleen, vaikka tiedän osaavani ne jo.
  5. Yksi tavoitteeni voisi olla myös tutustua uusiin ihmisiin kurssillamme, vaikka vanhoista ystävistäni en todellakaan aio luopua <3
  6. Haluan saada myös syvärini valmiiksi tai ainakin edetä niissä huomattavasti kakkosvuoden aikana. Syvärini aiheesta ja niiden etenemisestä aioin tehdä oman postauksen jossain vaiheessa.

Siinä ne sitten olikin. Ajattelin, että voisin kevään lopussa kirjoitella siitä, miten tavoitteeni on toteutunut, mutta siihen on onneksi vielä paljon aikaa.

Ihanaa viikonloppua ja alkavaa viikkoa kaikille, palaillaan taas ensi viikolla!

– Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Anna

Lääkisvaihto -kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Viides vuosi käyntiin!

Maanantaina starttasi käyntiin lääkiksen viiden vuosi! Ehdin lomailla viikon kesätöiden ja koulun alkamisen välissä, joten kouluun oli ihan kiva palata, varsinkin kun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kouluunpaluu / C5

Peruskoulutkaan eivät ole vielä Turussa alkaneet mutta me, tuoreet kolmannen vuoden lääketieteen opiskelijat, olemme jo palanneet opintojen pariin. Viimeinen lukukausi preklinikassa...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Kesä

Farmiksen tentin ja sisätautiopin alkukuulustelun kautta marssin lomalle - tai tarkemmin ilmaistuna kesätöihin. Viikko on nimittäin töitä jo takana ja viikko edessä ennen...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Ella

Lääkis 4/6

Jes, vihdoin se alkoi, nimittäin kesäloma! Tosin loman pituus on vain kaksi viikkoa ja sitten alkaa työt lääkärinä, mutta olen tähän kahden viikonkin hengähdystaukoon...

Lue lisää