• Kauppatiede
  • Jyri

Moikka kaikille pitkästä aikaa!

Nopeasti on jälleen viikot vierähtäneet uuden työn parissa. Tällä kertaa ajattelin blogissani avata hieman mielipiteitäni siitä miksi työkokemuksen hankkiminen on tärkeää ja miten nyt tähän mennessä on töissäni päivät vierähtäneet. Tiivistettynä tekemistä on riittänyt mutta erittäin hyvä fiilis on töissä säilynyt kiitos mahtavan ilmapiirin.

 

Miksi kauppislaisen kannattaa hankkia työkokemusta jo opintojen aikana?

On todella normaalia nykyisin että kauppiksessa opiskellessaan käy samanaikaisesti tai opintojen välissä tekemässä kesätöitä, tuntitöitä tai harjoittelujaksoja. Näistä harjoittelujakso on usein 3-4kk kestävä työjakso jolloin on täysipäiväisesti töissä ja tekee ihan varsinaisia työtehtäviä. Itse olen tällä hetkellä tällaisessa harjoittelussa ja koen sen todella antoisaksi miten saan mielenkiintoisia työtehtäviä ja kosketusta siihen millaista vakinaisena työntekijänä työskentely kyseisessä firmassa voisi olla.

On myöskin tärkeää hankkia jo opintojen aikana varsinaista työkokemusta, kaikkea kun ei vain siellä koulun penkillä opi. Koulu tarjoaa erinomaisen pohjan muodostaa omia ajatuksiaan, sekä opettaa aikatauluttamaan, suunnittelemaan ja omaksumaan erilasia asioita. Toisella kantilta katsottuna taas koulun tarjoamat teoreettiset viitekehykset ja akateminen syventyminen eivät niinkään tue ainakaan oman toimialani töissä. Ne eivät täysin hyödyttömiä ole, mutta eniten kokisin hyötyväni kyvystä oppia nopeasti ja kyvystä hahmottaa asioita loogisella tavalla.

 

Mitä sitten oikein teen? 

Olen tällä hetkellä pienemmässä liikeenjohdon konsultoinnin firmassa ja voisin oikeastaan mainita tähän sen iänikuisen jargonin ett "jokainen päivä on erilainen". Jotta tähän lauseeseen kuitenkin saisi konkretiaa niin voinen kuvata muutaman päiväni aloituksen ja lopetuksen. Toisinaan päiväni alkaa lentokentältä klo 5 ja päättyy sinne klo 17 eli olemme olleet asiakkaalla reissussa kertomassa omia näkemyksiämme, jakamassa ammattitaitoamme ja rohkaisemassa heitä keskustelemaan esimerkiksi omista vahvuuksistaan. Toisena päivänä heräilen puoli kahdeksan suuntaan metrolla toimistolle ja vietän siellä klo 9 esimerkiksi 18-20. Tällöin päivääni sisältyy usein erilaisten liiketoiminta-alueiden, markkinoiden tai asiakkaiden analysointia, työkaverien kanssa jutustelua, tuotosten läpikäyntiä ja oikeastaan paljon uuden omaksumista.

Mikä minua motivoi nykyisessä työssäni?

Minua eniten oikeastaan motivoi työssä välillä haastavatkin tehtävät, jotka vaativat kehittymään jatkuvasti. On mahtava pyrkiä omaksumaan nopeasti täysin entuudestaan tuntematon toimiala tai markkina. Vallitseva ilmapiiri myöskin kaikkien n.20 henkilön kesken on aivan mahtava! On upeaa käydä kesken työpäivänkin mielenkiintoisia keskusteluja ja kuulla äärettömän ammattitaitoisilta ihmisiltä heidän mielipiteitään joidenkin toimialojen kehityksestä tai ihan vain erilaisista vapaa-ajan riennoista. Kun töissä viettää kohtuullisen määrän aikaa huomaa myös miten työkaverien ja ilmapiirin merkitys vain korostuu. Nykyisessä työssäni juuri nämä asiat motivoivat joskus hieman pidemmäksikin venähtävinä päivinä.

 

Tällainen lyhyt kuulumisten päivittäminen tähän väliin. Ja nyt rentouttavaa viikonlopun viettoa kaikille! Omakohtaisesti vietän sen kaverieni seurassa ja pyrin latailemaan akkuja seuraavaa mielenkiintoista viikkoa odotellessa. 

Jyri Knaapinen

Muita blogipostauksia

  • Kauppatiede
  • Jyri

Kaksi kuukautta töissä ja yksi lomalla

Moikka taas pitkästä aikaa! Allekirjoittanut bloggailija on viimeiset kuut ollut työntouhussa ja viettänyt toki myös ansaittua kesälomaakin. Ohessa hieman kuulumisia viimeisiltä...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Inka

Mulla on pääaine!

Moikka! Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. ;) Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon...

Lue lisää
  • Kauppatiede
  • Jyri

Toinen periodi takana ja joululoman aika

Morjensta kaikille taas pitkästä aikaa! Nyt onkin jo toinen opiskeluperiodi saatu pakettiin ja onkin jo kauan odotetun joululoman aika! Ensi vuoden alusta onkin sitten tiedossa uusia kuvioita...

Lue lisää