Kauppatiede  •  21.12.2018

Mulla on pääaine!

Moikka!

Otsikosta voi jo hieman päätellä, mitä tämä blogikirjoitus tulee pitämään sisällään. 😉 Sain nimittäin eilen (vihdoinkin!) tiedon pääainehaun tuloksista ja pääsin haluaamaani vaihtoehtoon, eli yritysjuridiikkaan ja vero-oikeuteen. Tieto tuli hyvään aikaan, sillä mun pääaine on herättänyt kovasti kyselyitä, joten nyt on sitten jouluna sukulaisille ja ystäville jotakin kerrottavaa. 😀

Tampereella pääaine valitaan siis vasta toisen vuoden joulukuussa, eli mielestäni aika myöhään. Asiassa on myös hyvät puolensa, kuten se, että ehtii rauhassa tutustua eri vaihtoehtoihin, eikä vahingossa valitse väärin yhden tai kahden kurssin perusteella. Itselleni oli kuitenkin jo vuosi sitten selvää, että haluan opiskella pääaineenani juuri yritysjuridiikkaa ja vero-oikeutta, joten takana on nyt vuoden kestävä jännitys ja tuloksien odottelu. Tai oikeastaan tänä syksynä en ole pääainehausta juuri stressannut, sillä sain viime vuoden ja tämän syksyn aikana kerättyä opintopisteitä kasaan sen verran paljon, että olisin ollut aika ihmeissäni, jos en olisi päässyt haluamaani vaihtoehtoon. Viime vuonna stressasin muiden opiskelijoiden tavoin asiasta hieman enemmän, koska kuvittelin, että opintomenestyksen pitää olla jotain supertasoa ja ettei keskiverto riitä. Näin jälkiviisaana voin muiden saman asian kanssa kamppailevien iloksi todeta, että kyllä haluamaansa vaihtoehtoon pitäisi päästä jos on sen verran kiinnostusta opintoihinsa liittyen, että on opiskellut vaadittavat ensimmäisen vuoden ja toisen vuoden syksyn opinnot.

Haittaako sitten myöhäinen pääainehaku?

Yksi mieleeni tullut huono puoli pääainehaun myöhäiseen ajankohtaan liittyen on se, että moni on halunnut pelata asian suhteen varman päälle ja opiskellut kahden opintosuunnan kurssit rinnakkain siten, että jos ei pääsekään ensimmäiseen vaihtoehtoonsa, niin ei tarvitse aloittaa pääainettaan ihan nollasta, vaan voi sujuvasti lähteä etenemään kohti kandidaatin tutkielman tekoa. Vaikka olenkin opiskellut monipuolisesti kursseja myös muista itseäni kiinnostavista suuntautumisvaihtoehdoista, en kuitenkaan opiskellut mitään toista pääainetta yhtä intensiivisesti kuin yritysjuridiikkaa ja vero-oikeutta, mikä yhdessä vaiheessa hieman jännittikin. Olisi nimittäin ollut kurjaa, jos olisin joutunut pahimmassa tapauksessa sellaiseen vaihtoehtoon, josta olisin aikaisemmin ollut opiskellut vain peruskurssin. Sitten olisi tullut hieman kiire, jotta olisin saanut vaadittavat opinnot kasaan ennen kandin kirjoittamista. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt minulle, ja toivottavasti ei kenellekään muullekaan.

Viime kirjoituksessa mainitsin muuttuneista opiskelutaktiikoistani, joista ajattelin kirjoittaa ensi kerralla. Koin kuitenkin järkevämmäksi tulla kirjoittamaan ensin tällä hetkellä itselleni ajankohtaisemmasta aiheesta. Palaillaan seuraavan kirjoituksen yhteydessä varmaankin vasta ensi vuonna, muistakaahan ottaa rennosti ja nauttia joulusta! Itse pakkasin hetki sitten laukkuuni tilintarkastusoikeuden kirjan, joka on muuten melkoinen järkäle. Saa nähdä tuleeko jouluna opiskeltua, vai pääseekö kirja vaan mukanani reissuun.

Ihanaa joulua kaikille!

-Inka

Inka