Kauppatiede  •  21.08.2018

Kesätöissä teknikumilla

Moikka,

Ja onnea kaikille opiskelupaikan saaneille! Smurffiviikot starttaavat huomenna Tampereella ja niiden kunniaksi päätin osaltani herättää blogin eloon kesän jäljiltä. Mulla on vielä tämä viikko kesätöitä, minkä jälkeen edessä on vajaan parin viikon loma ennen koulun alkua. Odotankin jo innolla, mitä toinen opiskeluvuoteni tuo tullessaan. Mutta ennen kuin blogi alkaa taas täyttymään tenteistä ja toinen toistaan erilaisemmista kissanristiäisistä, ajattelin tulla hieman kertomaan kesästäni, jonka vietin lopulta asiakaspalvelukoordinaattorina Sastamalassa Teknikum Oy:ssä.

Lyhyesti sanottuna olemme monikansallinen yritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa teollisuusletkut, muottituotteet kumista ja muovista, kumipinnoitteet ja -päällysteet, polyuretaani- ja nestesilikonituotteet sekä kumisekoitukset, -levyt ja -matot. Konserniimme kuuluvat kolme tehdasta Suomessa, tehdas Kiinassa ja Unkarissa, myyntiyhtiö Saksassa ja myyntiedustus Venäjällä. Työskentelen pääkonttorillamme Sastamalassa, jonka yhteydessä on myös yksi näistä Suomessa toimivista tehtaista.

Aloitin työni heti vapun jälkeen, joten kesätyöni kestävät melkein neljä kuukautta. Työhöni kuuluu muun muassa tilausten käsittelyä ja laskutusta sekä asiakkaiden kyselyihin ja viesteihin vastaamista niin sähköpostitse kuin puhelimitse. Tärkeimmät työvälineeni ovat sähköposti ja toiminnanohjausjärjestelmämme. Työni oli aluksi aika lailla ulkoa opettelua, sillä en ollut käyttänyt kyseistä järjestelmää aikaisemmin. Vaihtelevuutta työhöni tuovat asiakkaiden yhteydenotot ja erilaiset poikkeustapaukset, joihin on pitänyt soveltaa oppimiani toimintatapoja.

Mitä sitten opin kesän aikana? Tietoteknisten taitojen lisäksi toimimista osana työyhteisöä sekä kultaakin kalliimpia asiakaspalvelutaitoja. Parasta olivat hyväntuuliset asiakkaat, joita ei koskaan voi olla liikaa sekä se, jos pystyin hyödyntämään opintojani jollakin tavalla työtehtävissäni. Mukavia työkavereita tietenkään unohtamatta.

Hauskaa syksyä ja opiskelun iloa kaikille!

-Inka

Inka