Kauppatiede  •  25.01.2018

Pääsykoeprojekti

Hei!

Vuosi sitten mä selailin netistä paljon kaikenlaisia kauppatiede -aiheisia blogeja hakien motivaatiota ja vinkkejä yliopistoon pääsemiseksi. Nyt on tullut mun aika kirjoittaa oma postaukseni aiheesta!

Mitään kikkakolmosta kauppikseen pääsemiseksi ei ole ja varmaan kaikki tietääkin, että lukemisen tarve riippuu täysin henkilöstä. Mä en oo koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka on mennyt kokeeseen lukematta ja saanut arvosanaksi 9 tai 10, joten päätin heti pääsykoekirjojen julkaisemisen jälkeen, että nyt mennään ja täysillä. En halunnut tulosten julkaisun jälkeen joutua jäämään jossittelemaan, että olisi pitänyt lukea enemmän.

Pääsykoekirjat julkaistiin lokakuun puolessa välissä ja aloitin siten, että luin kaikki kirjat kertaalleen läpi kokonaiskuvan saamiseksi. En jäänyt takertumaan kohtiin, joita en ymmärtänyt, vaan ajattelin niiden selkiytyvän myöhemmin. Ennen joulua luin kirjat toistamiseen alleviivaten mielestäni tärkeitä asioita.

Joulun jälkeen aloitin lukemisen toden teolla. Yliviivasin kirjoja värikkäillä tusseilla, joilla jokaisella oli oma merkityksensä. Esimerkiksi nimet yhdellä, sana ja merkitys toisella ja tärkeät listat kolmannella värillä. Kirjoitin jokaisesta kirjasta vihkomuistiinpanot ja koristelin seinät muistilapuilla. Ennen ylioppilaskirjoituksia rauhoitin hieman pääsykokeisiin lukemista, sillä halusin menestyä myös kirjoituksissa.

Monipuolisuus kunniaan. Koko lukioaikani opettajat yrittivät kannustaa erilaisiin opiskelutekniikoihin ja vasta pääsykokeisiin lukiessa piirtelin käsitekarttoja, keksin erilaisia muistisääntöjä, askartelin muistipelin nippetiedon nappulatriviasta sekä paljon muuta. Oma suosikkini pääsykokeisiin valmistautumisessa oli Valmennuskeskuksen harjoituspääsykokeet, joiden avulla pystyi konkreettisesti hahmottamaan oman tasonsa.

Luin kirjat kokonaisuudessaan läpi 10 kertaa. Osa luokkakavereistani luki ne pari kertaa. Ehkä vähempikin olisi riittänyt myös omalla kohdallani, mutta eipä sillä näin jälkikäteen ole mitään merkitystä. Ainakin tuntui mielettömän hyvältä lukea alla oleva viesti:

Vaikka pääsykoejärjestelmä uusiutuukin tänä vuonna, en usko sisäänpääsyn olevan yhtään sen helpompaa kuin aikaisempina vuosina. Lukion kurssikokeissa tuli hahmottaa kokonaisuuksia, mutta luulen, että pääsykokeissa kysytään edelleen pikkutarkkoja yksityiskohtia.

Tsemppiä kevääseen!

-Inka

Inka