Nyt puhutaan siitä mistä ei puhuta...

…nimittäin kehitys- ja elämänkriiseistä. ”Kehitys- ja elämänkriisit ovat tapahtumia, joita ihminen väistämättä kokee elämänsä aikana. Kehityskriisissä kriisin voi aiheuttaa positiivinenkin elämänmuutos, kuten esimerkiksi lapsen saaminen. Myös opiskelujen aloittaminen, lapsuudenkodista pois muuttaminen tai eläkkeelle siirtyminen voivat aiheuttaa kriisin.” Itse koin tällaisen kriisin viime syksyn aikana. Vaikka opiskelun aloittaminen olikin itselleni upea ja odotettu uusi elämänvaihe, koin myös outoa hämmennystä tilanteesta. Miten sitten itse koin tämän tapahtuman?

Ihan ensiksi haluan muistuttaa, että tällaiset kriisit ovat todella yleisiä, eikä tarkoitukseni ole millään lailla pelotella uutta suuntaa elämässään aloittavia. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ennemminkin tuoda ilmiötä paremmin esille, jotta tiedät, etteivät tällaiset tunteet ja ajatukset ole millään lailla epänormaaleja. Toisaalta haluan myös itse jakaa neuvoja siihen, miten tällaisesta, opiskelujen aloittamiseen littyvästä kriisistä, on mahdollista päästä yli.

”Kriisissä oma elämäntilanne näyttäytyy yhtäkkiä hämmentävänä ja vaikeana. Entiset selviytymiskeinot eivät tunnu pätevän ja uusia ei ole vielä löytynyt. Vaikka ihminen olisi toivonut kriisin aiheuttanutta muutosta, niin yhtäkkiä olo tuntuu silti ahdistavalta. Kriisissä oma itsetunto ja itseluottamus saattavat olla matalalla.” Tällaiset tunteet itselläni heräsivät aikalailla pari viikkoa koulun alkamisen jälkeen. Minulla oli hirmuisesti kaikkea uutta opittavana ja nähtävänä; uudet ihmiset, uusi kaupunki, uusi asunto, uusi koulu, uusi elämänvaihe. Aluksi kaikki tuntui jännittävältä. Mutta vähitellen kaiken vieraus alkoi kuitenkin ahdistaa. Eksyin aina kaupungissa, enkä osannut käyttää paikallisbusseja. Pelkäsin, etten tule koskaan saamaan näistä uusista ihmisistä ystäviäni. Olin varma, ettei kukaan pitänyt minusta. Kaipasin kotikaupunkiani, jossa tunsin jokaisen kolkan ja pikkukadun. Kaipasin tuttuutta.

Ja olin itse todella hämmentynyt tunteistani. Sillä kauppatieteiden opiskelu oli ollut unelmani jo pitkään. Eikä Joensuussa ollut kaupunkina mitään vikaa, se ei vain ollut entuudestaan tuttu. Ja kampuksellakin olin jatkuvasti kavereiden ympäröimänä ja opiskelu sujui. En käsittänyt, miksi tuntui niin oudolta. Olin väsynyt ja ahdistunut. Tein koulutehtävät ajallaan ja hyvin, mutta aina deadline -aikoja hipoen, kun oli pakko.

Mutta mikä oli lopputulema? Ehkä eräänä yksittäisenä käännekohtana voisi pitää Kööpenhaminan excursiota. Reissu oli aivan mahtava. Ja niin olivat ihmisetkin. Olin järjestänyt koulutehtäväni niin, ettei reissulla tarvinnut huolehtia niistä. Sain ajatukseni kokonaan pois mielentilastani. Ja se ehkä onkin tärkeintä kriisin keskellä. Se että tekee asioita, vaikka itseänsä pakottamalla. Ehdottaa tapaamisia ja pakottaa itsensä luennoille. Tekee to do -listoja seuraavien päivien varalle. Lopulta itsekin pääsin oudon vaiheeni yli ja aloin aidosti nauttimaan opiskelijaelämästä uudestaan.

Pointtini kirjoituksessani on se, että et hämmenny opiskelujen aloittamisen yhteydessä mahdollisesti kokemistasi myös negatiivisista tunnetiloista. Sillä se on jokaiselle hurjan iso elämänmuutos. Mahdollisesti ensimmäinen oma asunto, uusi kaupunki jne. Ja toisaalta haluan rohkaista, sillä itselläni syksy sujui ongelmitta kaikesta huolimatta! Kuten aiemmista postauksistanikin voi huomata, oli syksy todella hauska ja ikimuistoinen. Elämänmuutoksien aiheuttamista kriiseistä on aina mahdollista päästä yli. Ja kriisin jälkeen olet entistäkin vahvempi ja kokeneempi! Sen voin taata! 🙂

”Kriisin myötä ihmiselle tarjoutuukin aina mahdollisuus johonkin uuteen. Kriisin kokemisen jälkeen ymmärrys maailmasta lisääntyy ja ihmisellä on jälleen hieman enemmän valmiuksia käsitellä elämässä vastaan tulevia tapahtumia.”

Tsemppiä kaikille luku-urakoihin toivottelee

Netta

Lähde: https://www.tukinet.net/aineisto/aineisto_tiedot.tmpl?id=640