Kauppatiede  •  13.12.2017

Syyslukukausi paketissa

Heipä hei!

Mulla alkoi eilisen tentin jälkeen joululoma ja ajattelinkin tulla blogin puolelle kertomaan vähän viime aikojen kuulumisia ja fiiliksiä fuksisyksystä. Tässä periodissa opiskelin viittä eri kurssia ja neljästä tentistä olenkin jo saanut tulokset, ainakin niistä olen päässyt läpi. Aion kuitenkin loman jälkeen yrittää korottaa yhtä arvosanaa, sillä en ollut siihen tyytyväinen.

Fuksisyksy meni yllättävän nopeasti ja varsinkin joulu tuntuu tulevan äkkiä. Onneksi yliopistossa joululoma alkaa aikaisemmin kuin lukiossa, niin ehtii vielä rauhassa virittäytyä joulutunnelmaan. Saatiin tänne Tampereelle luntakin sen verran että kelpaa hiihdellä nyt kun koulu ei vie kaikkea aikaa.

Opiskelu yliopistossa on ollut mukavaa, vaikkakin työläämpää verrattuna lukio-opiskeluun. Voisin käyttää koko päivän koulujuttujen tekemiseen, mutta välillä pitää vain pakottaa itsensä tekemään jotain muuta. Kyllähän ihmisellä muutakin sisältöä elämässä on oltava opiskelun lisäksi. Koulunkäynti tuntuu mielestäni hyödyllisemmältä nyt kuin lukiossa, jossa saattoi olla välillä vain aikaa tuhlaavia tehtäviä. Tunne siitä, että tekee jotain järkevää, tekee oppimisesta mielekkäämpää.

Ainakin minulle hyvät arvosanat ovat yliopistossa aika tiukassa. Kohtuullisella panostuksella sain lukiossa hyviä arvosanoja, mutta vaikka nyt teen vielä enemmän töitä niin se ei kyllä näy tenttituloksissa. Mutta ehkä opiskelutekniikat hioutuvat viidessä vuodessa paremmiksi. Uskon myös, että esimerkiksi muutto pois vanhempien luota saattaa vaikuttaa arvosanoihin, sillä nyt kaikki asiat pitää hoitaa kokonaan itse, eikä ympärillä ole koko aikaa se tuttu ja turvallinen lähipiiri.

Vaikka opiskelu tuntuukin välillä turhankin vaikealta ja saa minut silloin tällöin tuntemaan itseni tyhmäksi, tein mielestäni oikean valinnan hakiessani tänne opiskelemaan. Turhautumisen hetkellä viimevuotisen pääsykoerumban muisteleminen auttaa jaksamaan. Tuntuu hyvältä opiskella alaa, jonka opiskelupaikan eteen teki paljon töitä. Yksi syy siihen, miksi viihdyn Tampereella ja yliopistossa on uudet kivat kaverit, joiden kanssa voi jakaa niin ilon hetket kuin tenttiahdistuksetkin.

Ainejärjestömme järjesti viime viikolla joulusitsit meidän omassa Klubi 57:ssa. Pääsin itsekin vielä toisen kerran ulkoiluttamaan haalareita tämän vuoden puolella. Jos sitten keväällä ehtisi vetäistä ne päälleen muutaman kerran enemmän.

Moni varmaan alkaakin näihin aikoihin lukemaan pääsykokeisiin, joten tsemppiä kaikille urakkaan ja muistakaahan myös silti nauttia jouluherkuista. Ihanaa joulua kaikille!

Inka

Inka